"Millä sinä sen lopetat, jos et myöntymällä tytön tahtoon", sanoi äiti kerran.
"Sillä, että hän myöntyy minun tahtooni." Isäntä potkaisi rahin kumoon ja meni äreänä ulos huoneesta.
Kevätpuolella hän lähti matkoille. Anni arvasi hänen käyvän Ilomäelläkin ja odotti pelonalaisena isänsä palaamista. Mutta kun hän tuli, tuli hän hyvällä tuulella ja tyytyväisenä. Ei puhunut Ollistakaan paljon. Kerran vain sanoi emännälle, että "ei sitä poikaa enää petkuttaa sovi". Emäntä ei siihen vastannut mitään, ja niin loppui puhe alkuunsa.
Kaksi viikkoa oli kulunut siitä, kun isäntä, palasi kotiinsa, kun hän eräänä päivänä läksi kirkolle ja toi kotiin palatessaan sanomalehden. Hän heitti sen pirtin pöydälle hyvin näkyvälle paikalle, ja siitä emäntä sen otti. Häneltä pääsi huudahdus samassa kun silmä lehteen sattui.
"Mitä se on?" kysyi Anni ja nousi levottomasti.
Äiti peitti lehden kädellään. "Älä koske. Ei siinä mitään. Siinä on — — Älä Jumalan tähden — Anni, kuule, älä ota! Minä kerron — —"
"Mitä siinä seisoo?"
"Kuka lie — — olisiko Olli? Siinä kun ilmoitetaan että olette kihloissa."
Anni parkaisi pahasti ja nosti kädet silmilleen. Sitten läksi hän juoksemaan ulos poispäin pakoon minkä jaksoi.
"Mitä tämä on olevinaan?" Emäntä ojensi lehden miehelleen, joka tuli huoneeseen.