Mutta Anni ei kuunnellut, läksi vain laulaen taas kotia päin kulkemaan.
"Voi taivaan isä, sellaista surkeutta! Ja tämäkin tulee emännän kannettavaksi!" Leena painui tuvan penkille itkemään ja nyyhkytti niin, ettei tahtonut saada itkulta puhutuksi, kun miehensä tutki, mitä oli tapahtunut. Vähitellen ja pala palalta se vasta tuli kerrotuksi, että Teiton Anni oli tullut hourupäiseksi, kuihtunut ruohoseppele päässään kulki, laulaen ja rallattaen tietä pitkin.
"Siitä surua tuli", sanoi Rajalan Matti hitaasti ja tasaisesti kuin ainakin. "Ja ainoa tytär vielä!"
"Voi, voi sentään." Leena huojutteli ruumistaan edestakaisin. "Olen minä monta saattanut nurmen alle nukkumaan, olen saattanut surulla ja katkerilla kyynelillä, mutta en minä tällaiseen vaihtaisi. Voi poloista äitiä sentään!"
He istuivat kumpikin äänettöminä hetken. "On kuin raskas kirous painaisi sitä kotia", sanoi Matti viimein. "Paljon oli ihmisillä sanomista silloin, kun isävainajani kadotti ne rahansa, ja jos niin, että rahat Teittoon on vääryydellä hankittu, niin ei kumma, ettei niillä siunausta ole."
Matti huokasi syvään. — "Ja vaikkei olisi vaari niitä isäni hukkaamia rahoja ottanutkaan, niin vääryyttähän se on sekin, että ymmärtämättömiä ja köyhiä kaupoissa nylkee, korkoa kiskoo, työtä teettää polkuhinnasta ja näännyttää nälkään työntekijät. Lain käsi ei siihen aina ulotu, mutta Jumalan kirjoissa ne kaikki on. Hän antaa kerran jokaiselle heidän tekojensa mukaan. Mutta tunnonrauhan saa jo täällä se, joka vilpittömästi vaeltaa."
"Älä, hyvä Matti!" Leena väänsi käsiään ja itki. "Älä puhu ansiosta äläkä tuomiosta nyt! Etkö sinä kuule, kuinka se huutaa! — Minä pyörähdän katsomaan, tarvitsevatko apua."
Leena lähti lippasemaan tietä pitkin, kunnes näki Annin seisovan nojautuneena aitaa vasten katse tähdättynä niitylle päin. Tuon tuostakin nosti hän käsivarsiaan, huitoen niitä ilmassa ja nauroi. Sitten katsoi taas niitylle.
Leena läksi hiljaa astumaan lähemmä. Tuota paikkaa Anni nyt oli katsellut toista vuotta, ja eiköpä vaan lie siitäkin yltynyt. Voi poloista! Ja Teittolaisilla kun olisi ollut varaa antaa vaikka keppikerjäläiselle. Mutta semmoinen se on ihmissydän, häijy ja pahanilkinen kappale!
Taas hyrähti Leena itkuun.