"Äiti", häneltä pääsi itku.
"Mikä nyt?"
"Äiti, kun Antti tuli kotiin. Hän on varmaan kipeä tai on juonut liiaksi olutta."
"Missä hän on?" Leenan kasvot kävivät levottoman ja synkän näköisiksi.
"Nukkumaan meni. Mutta minä niin säikähdin, kun olin aivan yksin."
Leena kopisteli lunta jaloistaan, meni lähemmä uunia ja rupesi lämmittelemään. "Liian lapsi sinä oikeastaan olet tällaiseen paikkaan. Mutta minun käy niin emäntää sääli, ja kun olet tässä näin lähellä." Hän näytti huolestuneelta ja pudisti päätään. "Onko se Antti ennenkin tullut kotiin semmoisessa tilassa?"
"Ei ole", vakuutti Martta hyvillään, että edes jotain sai puolustukseksi sanoa. "En minä ensin oikein ymmärtänytkään, säikähdin vain niin kovasti."
"Ikävä sen on poika paran tällaisessa yksinäisessä paikassa."
"Ja Anniakin kun niin suree. Oli ihan vesissä silmin, kun emäntä läksi, vaikkei näyttää tahtonut."
"Vai oli. Kyllä minä olen aina hänestä hyvää toivonut."