"Onko sitten parempi, että poika kylän raitilla rentustelee oppimassa ruokottomuuksia, pelaamista ja juopottelua?"
Isäntä katsoi nurkkaan päin, jossa emäntä istui pimennossa muista syrjempänä. "Jaa, mamman tekisi ehkä mieli tässä jotain sanoa? Mutta sanos, mamma, ensin minulle, mistä se johtuu, ettei tahdo oikein onnistua lasten suhteen. Tytär houruinhuoneessa, poika Jumala ties miksi maankiertäjäksi tulemassa? Sekö siinä syynä mahtaa olla, että ovat papillista sukua? Ha-ha-ha-haa. Ja minä kun luulin niin hyvät kaupat tekeväni sinut naidessani."
Antin nyrkki läsähti pöydän kulmaan. "Isä, mikä valkeuden enkeli sinä sitten olet ollut, koska tuolla lailla syydät syyt äidin niskaan."
"Suu kiinni, poika. — Tiedätkö missä Teiton ovi on?"
"Olen minä siitä ennen kulkenut, jollen nyt lakanne kulkemasta."
"Tee niinkuin hyväksi näkyy. Mutta minäkin olen puolestani sanonut ehtoni sinulle, ja sen ehkä jaksat muistaa. Minulla ei ole niitä yhtä monta kuin sinulla."
"Hyvä." Antti puri hammasta. "Minä koetan muistaa, mutta talot ja tavarat eivät minua aisoihin opeta." Hän meni hitaasti ulos, jättäen vanhemmat kahden kamariin.
"Hulluksiko hänkin on tulemaisillaan?"
"Tokkopa tuo muuta on kuin nuoruuden intoa." Emäntä koetti puhua tyynesti ja välinpitämättömästi.
"Mutta mitä herranen aika hän tässä naimisesta puhui? Minä en tuon taivaallista siitä ymmärtänyt."