Ei kukaan nähnyt eikä kukaan kuullut yksinäisen poislähtevän jäähyväisiä. Hän näytti hetken pettyneeltä, astui arvellen muutaman askeleen tielle päin ja huomasi silloin tytön niityllä lähteen luona vettä ottamassa. Hän kiiruhti eteenpäin, hyppäsi yli aidan ja seisoi muutaman silmänräpäyksen kuluttua tytön vieressä.
"Martta", sanoi hän hiljaa. "Minä lähden pitkille matkoille eikä kukaan tiedä, että lähden. Tahdoin edes sinulle sanoa hyvästi."
Martta ei tiennyt mitä vastata, hän oli kuin huumauksessa. "Miksi sinä lähdet?" sai hän viimein sanotuksi. "Emännälle tulee niin ikävä."
"Eikö sinulle ensinkään!"
"Tulee vähän", sai hän kuiskatuksi.
Antti katsoi häneen hetken. Huivi oli valahtanut niskaan, joten se osaksi peitti paksun palmikon, joka riippui selkää pitkin. Posket punoittivat, rinta kohoili nopeaan ja silmissä loisti puoleksi ujo, puoleksi lempeän surunvoittoinen ilme. Hän oli raitis ja puhdas kuin koittava kevätaamu. Antti muisti taas Annia. Oli niillä molemmilla jotain yhteistä, mutta oli erokin silmäänpistävä. Anni, semmoisena kuin Antti hänet muisti, oli aina ollut heikko ja heiveröinen, kuin kukka hennolla varrellaan. Hän oli ollut aivan toisenlainen kuin muut, ei heitä eikä heidän elämäänsä varten luotu. Martan koko olento taas uhkui elämänvoimaa, raikasta, nuortevaa kuin kevään kerkkä, kuin nurmi, joka kinosten alta pyrkii esiin kohden taivaan sineä.
Antin valtasi äkkiä tunne, joka hänelle tähän asti oli ollut vieras. Hän kävi mielestään mieheksi siinä silmänräpäyksessä. Se ei ollut enää ainoastaan valloilleen pyrkivä nuoruuden kuohu, joka pakotti hänet lähtemään. Hän tunsi, että siihen oli syvempi syy ja että hän teki oikein.
"Martta, minun täytyy lähteä, että tulisin mieheksi, kunnolliseksi ja kelpo mieheksi. Jos semmoisena kerran palaan, saan ehkä sellaisen onnenkin osakseni, jota en nyt ansaitsisi." Hän puhui hiljaa ja hätäisesti. — "Jos jäät meille, niin ole hyvä äidille — ja isälle myöskin. — Hyvästi nyt, Martta. Täytyy lähteä. En minä tee sitä vihassa, mutta minun täytyy — — Hyvästi — — siksi kun tavataan."
Hän läksi juoksujalkaa menemään, lakkiaan heilutellen vielä juostessaankin. Sitten hän katosi pitkin metsään vievää polkua.
14.