Heti kun Anni sen sai, kirjoitti hän. Vastaus tuli pian, mutta siitä ei Anni paljon paremmaksi tullut. Siinä Alma vain lyhyesti ilmoitti maaliskuun ensi päivänä tulevansa kotiin pappilaan. Hänen vanhempansa aikoivat muuttaa sinä keväänä, ja hän tuli heitä muutossa auttamaan.
Annin täytyi tyytyä ja odottaa, mutta sille, joka kauan on odottanut, ovat hetket kallisarvoisia ja pieninkin odotuksenlisä tuskaa täynnä.
Anni ikävöi enemmän, kuin hän itse uskoikaan. Voimiltaan oli hän muutenkin heikko, ja ikävä vielä hivutti. Hän oli saanut pahan yskän, joka yltyi yltymistään. Helmikuussa, vähän ennen Alman kotiintuloa, joutui hän vuoteeseen.
"Niin kauan hän viipyy, ettei Anni enää jaksa hänen tulostaan iloita", ajatteli äiti katkerana. "Annilla on samat läksyt opittavana kuin minulla. Onni tulee silloin, kun meissä ei enää ole sen ottajata."
Vihdoinkin pysähtyi pappilan reki portaiden eteen, ja Alma kiiruhti sisään. Emäntä meni eteiseen vastaan ja kertoi kuiskaillen, että Anni on hyvin heikko ja vuoteessa. Ei pitäisi paljon puhua eikä rasittaa. Sitten hän saattoi Alman Annin luo, sulki kamarin oven ja vetäytyi itse pois. Mitä ystävykset siellä puhuivat, ei hän tiennyt, mutta Alman lähdettyä kutsui Anni äidin luokseen.
"Istu tähän vuoteen laidalle", pyysi hän, "lähelle oikein, että saan sinua katsella." — "Äiti, Alma on välistä kirjoittanut Vilholle. Hän läksi Ameriikkaan puoli vuotta sen jälkeen kuin olin sairastunut. Hän sanoi tahtovansa tehdä työtä ja rikastua."
Ensi kertaa näki äiti Annin suun vetäytyvän nauruun. Häntä näytti niin huvittavan ajatus, että Vilho tahtoi rikastua, Vilho, joka Annin mielestä omisti kaiken, jolla arvoa oli. Mutta olihan pyrkimys tavaran kokoamiseen pyrkimystä tulla sellaiseksi, että olisi ainakin osa esteistä Annin omistamiseen tieltä raivattu, sen Anni ymmärsi ja siksi se häntä ilahdutti.
"Ja Alma on välistä kirjoittanut Vilholle voinnistani", jatkoi Anni, "mutta hän ei vielä tiedä, että nyt olen terve." Anni siveli yhä äidin kättä. "Mitä Alma nyt saa kirjoittaa?"
"Eiköhän, että olet kotona. Kai hän itse sitten tiennee tulla lähemmäksi, jos tahtoo. Et sinä Ameriikkaan asti jaksa matkustaa." Äiti vähän naurahti pyyhkäistessään pienen keltakutrin Annin otsalta.
"Miten hyvä sinä olet, rakas, rakas äiti." Anni otti äitiä kaulasta ja halaili. Sen jälkeen he eivät enää asiasta puhuneet, mutta äiti kertoi sen illalla isälle.