"Ja sen kirouksen myöskin."
Mutta silloin kavahti isäntä sängyssä pystyyn. "Oletko sinä suunniltasi. Mitä se tuo on merkitsevinään. Häh?"
"Onpahan vaan. Kai sinäkin vielä lastasi muistat."
"Kai vähän paremmin kuin sinä, koska sinä luulet, että raha hänet tappoi."
"Riita rahasta ja rakkaudesta."
"Älä valehtele. Sinä olit ihan samaa mieltä, mutta niinhän se paratiisista asti on ollut, että te vaimoihmiset aina syydätte syyt miehen niskaan."
"Ei minun aikani pipliassa sillä lailla seisonut", sanoi emäntä hiljaa, mutta isäntä ei kuullut hänen sanojaan. Hän oli niin suuttunut, että silmä iski tulta ja veri oli syöksynyt kasvoihin.
"Kun ette saisi miestä koskaan kidutettavaksenne", ähki hän.
"Hyvä kai se meille." Emäntä huokasi.
Antti oli lukevinaan sanomalehtiä. Mutta vaikka hän olikin mies, olisi tämä sanakiista tuskin voinut naisen sydäntä sen pahemmin raadella kuin hänen tällä kertaa.