Äiti ei ollut nähnyt Anttia Martan seurassa kertaakaan Annin kuuleman jälkeen. Sekin vaikutti sen, ettei hän omaa suruaan hauteessaan tullut ajatelleeksikaan, että Antti ajatteli muuta kuin Teiton viljelyksien parantamista ja niitä sanomalehtiä, joita hän yhtenään lueskeli.
Jonkun kerran, kun Antti talven kuluessa oli ollut nuorisoseuran kokouksissa ja kutsuvieraana isommissa perhejuhlissa, oli isä kyllä hänelle pistellyt, että eikö sieltä emäntää löydy. Mutta Antti oli aina lyönyt leikiksi. Kerrankin hän rupesi ilvehtien kertomaan, että "oli niitä kymmenen vaalissa", mutta ei tiennyt kenen ottaa. Hän esitti kaikki kymmenen isälle höystäen kuvauksensa heistä sellaisilla sukkeluuksilla, että kaikkien täytyi nauraa.
"Ei Antti kotipuolesta löydä sopivaa", ajatteli äiti silloin. "Kunhan hän nyt Martan unohtaa kokonaan, hakee hän omakseen paremman ja kauempaa kuin muut."
Äidin tuli jo hyvä mieli siitä, että oli osannut niin taitavasti järjestää kaikki. Ei hän ollut Antille koskaan ollut kova. Oli vain osannut toimittaa Martan pois talosta oikeaan aikaan. Antti oli siksi hyvä, että kannatti hänen saada hyvä toverikin. Hän oli matkallaan oppinut paljon ja sitten kotiin tultuaankin lueskellut kaikki maailman kirjat, niin että keskusteli kuin mikähän lukumies sekä papin että muiden herrojen kanssa. Ja kuinka hyvä hän pitkin talveakin oli ollut, tasainen ja auttavainen, vaikka näkihän sen jokainen, ettei hänellä Teitossa mitään iloa ollut.
Oli kuin koko talon arvo olisi kohonnut sitten, kun Antti tuli kotiin ja otti asiat ohjatakseen. Vieraitakin kävi enemmän kuin koskaan ennen, isäntämiehiä, jotka tulivat juttuamaan Antin kanssa, ja emäntiä, jotka tulivat yksin tai tyttärineen kuulostamaan, miten Teitossa voitiin.
Emäntä otti heidät jäykänlaisesti vastaan. Eihän noita ennen usein oltu nähty, mikä erinomainen osanotto heitä nyt käytti talossa? Hän heitä ei ainakaan tarvinnut enemmän kuin ennenkään, mutta täytyi hänen Antin tähden heitä ottaa vastaan. — Ja se ajatus hiveli sydäntä, että täytyipä vieraiden vaan tulla, tekeytyä ystävälliseksi ja köyristää selkäänsä, vaikka ennen niin olivat halveksineet.
Kun Antti joskus lähti kotoa pois, kysyi äiti harvoin, minne hän oli menossa. Ellei hän itsestään sitä ilmaissut, sai se jäädä. Mutta kerran elokuun alkupäivinä nähdessään, että Antti oli lähdössä jonnekin, sattui äiti kysymään minne matka. Häntä hämmästytti se, että Antti oli kuin työhön lähdössä, vaikka olikin erityisesti siistiytynyt. Hänellä oli leveä, suuri vyö päällään, vaalea kotikutoinen puku ja alla kirjava kaulukseton paita.
"Lähden tuonne Mäntyvaaran talkooseen." Antti vetäisi vyön lujemmalle ja rupesi etsimään lakkia.
"Mitä ihmettä sinä talkooseen?" Äiti katsoi pitkään.
"Leikkaamaan ruista niinkuin muutkin. Meillä kun on jo korjattu, joudan kyläntöihinkin."