"Kunhan ei vain tulisi ukonilma", arveli muuan leikkuumiehistä.
"Hikevätä onkin ollut tänään", säestivät toiset. "Mitenkä minä silloin pääsen kotiin?" kuiskasi Martta puoliääneen.
"Odotat täällä." Antti katsoi häneen veitikka suupielessä.
"Ei, sitä minä en voi. Lupasin rouvalle olla kotona kello kymmenen."
"Mikä ihmeen hätä heillä tänä iltana?"
"Herrasväki lähti itse kylään ja rouva luottaa minuun. Sanoi, että on turvallisempi, jos tietää että olen kotona."
Antti avasi huulensa kuin jotakin sanoakseen, mutta samassa nielaisi hän sen sanottavan ja vastasi vaan: "Kyllä minä siinä tapauksessa siitä huolen pidän."
"Ei nyt sovi lähteä", esteli isäntä, kun Antti teki lähtöä. "Nythän paraiksi ovat saaneet ruoan pöytään ja tuolta nousee aika jumalanilma. Ruoatkin olivat pöytineen päivineen pihalta korjattavat takaisin tupaan. — Tottakai isäntä nyt ruoalle jää?"
"Kyllä minun nyt on lähteminen." Antti piteli lakkia toisessa kädessä ojentaen toisen isännälle. "Vanhukset siellä kotona ehkä ovat peloissaan tämmöisellä ilmalla, ja sitten voin auttaa tätä naapurinkin tytärtä, joka palvelee Vik'in kartanossa. Isäntäväki taitaa olla poissa, ja hän oli luvannut tulla kotiin kymmeneksi."
Isäntä katsoi veräjälle, jonka suulla Martta seisoi. Mutta Martta oli kääntynyt selin puhujiin eikä isäntä saanut katsotuksi, minkä näköinen hän oli. Eihän se niin tähdellistä ollutkaan, mutta olisi vain muuten ollut mukavaa nähdä, ketä nuori isäntä oli niin halukas saattelemaan.