Varmasti, niinkuin toinen toistaan seuraava vesipisara vähitellen uurtautuu kallionkin halki, uurtivat nämä ajatukset jälkensä isännän mieleen. Sopisihan hänen vaikka mukautuakin. Eihän siitä tosin kunniaa talolle koitunut, mutta Antti oli jo siksi arvossapidetty ja talo siksi hyvässä kunnossa, että pysyisi sen kunnia pystyssä, vaikka miniäksi tulisi köyhä mökkiläisen tytär. Itsehän isäntä oli häntä eteenpäin auttanut ja luonaan pitänyt, niin että tyttö oli koulut käynyt ja opit oppinut rinnan Annin ja Antin kanssa. Kiitollisuudenvelassahan tyttö oli joka suhteessa. Ei hänen sopisi vaatia eikä määräillä, kun taloon tulisi. Tuntisi heti alussa, että armosta hän tänne on otettu, ja koettaisi nöyrällä palvelevaisuudellaan sovittaa köyhyyttään. Sellainen jumalisten vanhempien lapsi tässä olisikin hyvä olemassa. Ei toisi turhaa koreilemista eikä kaikkia uudenaikaisia tapoja, vaatimuksia ja hullutuksia tullessaan. Ehkäpä Antti oli huomannut senkin asian laidan ja siitäkin syystä pysyi niin lujana. Kyllä vaan se poika tiesi, mitä teki. Ei se suotta ollut isänsä poika.
"Vieläkö sinä sitä piikatyttöä ajattelet?" kysäisi isä äkkiä Antilta eräänä iltana vähää ennen joulua. Antille nousi tumma puna kasvoihin ja levisi hiusrajaan asti.
"Jos isä aiotte puhua Martasta, niin puhukaa oikein; ei pilkalla eikä ivalla."
"Enhän minä, kysyin vaan, että vieläkö ottaisit?"
"Turha on sitä kysyä. Ei minun mieleni muutu."
"Kah, pitänee se sitten ottaa tänne", sanoi isäntä ja koetti nauraa. "Aika käy niin pitkäksi, kun sinäkin vaan olla jurotat kuin mikäkin erakko."
Antti kääntyi ovelle päin. Hän oli avauksesta kuullut, että äiti oli tullut sisään. Hän kääntyi äitiin päin. "Mitä äiti sanoo?"
"Eipä minulla tässä sanomista." Ääni oli kolea. Mutta samassa se murtui ja rupesi värisemään. "Kun vain olisi sinulle onneksi", sai hän sanotuksi niin hiljaa, että Antti sen yksin kuuli.
"Kiitoksia, isä, kiitoksia, äiti! Nyt vasta hyvän teitte." Hän ponnahti pystyyn kuin ilonsa nostamana. "Uudesta vuodesta alkaen uusi elämä täällä, eikös niin?"
Isä ja poika rupesivat puhumaan ulkonaisista asioista ja niiden järjestämisestä. Äiti pujahti yksin pirttiin, heitti siellä ison huivin hartioilleen ja hiipi ulos.