Vihdoin tuli emäntä.
"Kun et sinä edes ymmärrä tulla, että saisin sydäntäni keventää."
"Mikä minulle aina korvaan huutaa, milloin sinä sydäntäsi keventää tahdot?"
"So, so, mamma, pitäähän sitä aviorakkautta olla sen verran."
"Rakkautta." Emäntä nauroi niin, että säikähti omaa ääntänsä.
Rakkautta! Paljonkohan sitä hänen osakseen oli tullut elämässä?
"Älä nyt!" Isäntä rupesi taas kiivastumaan. "Ei tässä nyt loruilla rakkaudesta. Rahoista on puhe, kuuletko, rahoista!"
Ivan ilme katosi Annan kasvoilta, ja ne kävivät taas tavallisen tunteettoman kylmiksi ja kalseiksi. Hän otti sukankutimensa pöydältä, istuutui keinutuoliin ja rupesi siinä kuuntelemaan miehensä selityksiä.
"Riita-asia siitä tulee." Isäntä potkaisi sängynlaitaa.
"Vai riita-asia." Emäntä puhui kuin asia ei olisi koskenut häntä ensinkään.
"Niin mikäs muu. Enkö minä sitten ole oikeassa?"