Aamu oli raitis ja kylmähkö. Hanki kantoi. Martta kulki kepeästi ja kiireisesti kotiin päin. Kun läheni, kuuli hän, että tuvan ovi narahti, ja äiti astui samassa portaille. Hän rupesi juoksemaan ja juoksi vähän matkaa, mutta pysähtyi sitten. Rupesi äkkiä peloittamaan, sillä hän näki, että äiti oli juhlallisen ja hartaan näköinen.
"Äiti", pääsi häneltä hätäisesti. "Mitenkä isä voi?"
"Se tuli niin äkkiä", vastasi äiti hiljaa. Samassa otti hän Marttaa kaulasta ja hyrähti itkuun. Silloin Martta ymmärsi, että isä oli kuollut.
18.
Siitä ajasta alkaen, jolloin Antti palasi matkoiltaan kotiin ja rupesi Teittoa asumaan, alkoi muuallakin pitäjässä edistys ja vaurastuminen, joka vuosi vuodelta pääsi yhä suurempaan vauhtiin. Kotajärvi oli syrjäisen asemansa vuoksi jäänyt monessa suhteessa takapajulle. Mutta kun uuden ajan aallot kerkesivät senkin rannoille, toivat ne tullessaan sitä nopeamman edistyksen kaikille eri aloille. Kansakouluja rakennettiin. Pitäjän vanha ja köyhänpuoleinen kirjasto uudistettiin, ja eri kulmakunnille perustettiin pieniä haaraosastoja. Postinkulku vilkastui. Sanomalehtiä ja aikakauskirjoja sekä tilattiin että luettiin, ja vanhoissa taloissa, joissa ohjakset annettiin nuorten käsiin, ruvettiin uusia periaatteita noudattamaan ja uuden ajan rientoja edistämään.
Kaiken uutuuden ja edistyksen huippuna oli kuitenkin se, kun pitäjään saatiin rautatie. Kun se jyskyttäen ja jymisten vyöryi läpi metsän, höristelivät sydänmaan hevoset säikähtyneinä korviaan, ja ajajakin katsoi melkein yhtä ihmeissään tuota puhkuvaa höyryhevosta. Kaikki pitivät sitä kummana, ja monet pelkäsivät sitä. Mutta kun se aikansa oli kummana kulkenut, oppivat yhä useammat sen arvoa ymmärtämään. Liike vilkastui. Tavaroita ostettiin helpommalla, ja maatalouden tuotteet saatiin mukavammin rahaksi muuttumaan. Isäntämiehet ja kauppiaat ne tämän ensiksi oivalsivat, mutta vähitellen oppi köyhempikin kansa hyötymään uudesta kulkuneuvosta. Monella oli yksi tie ja kaksi asiaa, kun he ensi kertoja läksivät Kotajärven asemalle. Rautatie höyryhevosineen oli nähtävä, ja sitten sopi sitäkin koetella, saiko siellä tavaransa kaupaksi yhtä mukavasti kuin toiset olivat sen saaneet.
Pitkin ensimmäistä vuotta siitä, kun rautatie tuli Kotajärvelle, kesti lakkaamatonta vaellusta asemalle. Katsojia ja kaupustelijoita kulki sinne kaksi sen vertaa kuin matkustavia, niin että varsinkin sunnuntaisin eivät tahtoneet päästä junasta tulevat liikkeelle kaikkien niiden ohi, jotka olivat tulleet heitä ja junaa ihmettelemään:
Vilkastunut liike ja liikkuvaisuus oli vaikuttanut paljon pitäjän henkisiinkin rientoihin. Seuroja oli perustettu, ja kokouksia oli ruvettu pitämään muunkinlaisia kuin hengellisiä. Isännät olivat perustaneet maamiesseuran, ja uuden papin rouva, joka oli hommaihmisiä, oli ryhtynyt käsityöseuraa johtamaan.
Teitonkin väki, joka ennen oli pysynyt muista erotettuna, joutui uuden ajan ja uusien pyrintöjen alkaessa lähempään yhteyteen ympäristönsä kanssa. Antti otti tehokkaasti osaa kaikkiin pitäjän yhteisiin rientoihin, ja äiti joutui papin rouvan toimesta yhdistykseen, joka työskenteli merimiesten hyväksi.
Ainoa, joka pysyi erillään näistä yhteisharrastuksista, oli Martta. Eihän häneltä halua puuttunut, mutta hän tunsi, ettei heidän kumpaisenkin sopinut niissä olla, hänen ja vanhan emännän. Toisen heistä täytyi väistyä, jotta toinen saisi sijaa, ja emännän silmä sanoi hänelle: "Anna minun olla rauhassa edes tällä alalla. Älä tässäkin tuppaudu tielleni."