Emäntä oli luja. Puut istutettiin uudelleen ja vartijat pantiin vartioimaan. Neljänä yönä oli niiden tähden valvottava, ja kun viidentenä yönä eivät enää ruvenneet muut, valvoi emäntä itse. Kuudentena ne sitten kuitenkin kaadettiin. Emännän joka jäsen vapisi. Tämä oli ilveilyä, konnan koukkuja, joita ei voinut kärsiä. Ties mitä siitä vielä tulisi, jos tällaiselle valtaa antaisi!
Taas pidettiin tarkka tutkinto. Kaikkia kuulusteltiin, jokainen pantiin ahtaalle, mutta syyllisestä ei saatu tietoa entistä enemmän. Isäntä oli harmissaan ja sanoi, että asia on jätettävä sikseen. Eivät jouda miehetkään tuollaiseen turhaan työhön.
"Niin istutan kolmannet koivut vaimoväen voimalla", sanoi siihen emäntä.
"Hoho", ivaili isäntä, "vai on se niin tärkeätä. Sitä kai sinä ajattelet, että jos tulee perillisiä, tarvitaan vitsanvarpuja lähitienoilla."
"Ei minun lastani vitsan voimalla kasvateta." Annan ääni vapisi ja poskilla paloi helakka puna. "Jos minä niitä saan, osaan minä heidät kurissa pitää koivunvarvuittakin."
Anna oli taipumaton. Hän tahtoi, hänen täytyi tässä voitolle päästä.
Kova kovaa vastaan, jollei muu auttanut.
Kolmannet koivut istutettiin juhannukseksi. Emäntä itse raahasi ne hiellä ja vaivalla metsästä. Hän kävi siellä hevosineen rattaineen kolme vankkaa työihmistä muassaan. Uupumiseen asti he kaivoivat ja väänsivät, valitsivat kauniimpia kuin ennen ja ajoivat ne kerskaillen kotiin. Mutta voitoniloa oli vain hitunen mielessä, pelkoa paljon.
"Kolmas toden sanoo", vakuutti Anna. "Saapa nähdä, eikö nyt vaimoväki voitolle pääse?"
Mutta pelko ahdisti hänenkin mieltään. Jos meni turhaan tämä viimeinenkin yritys, silloin menisi häneltä viimeinen toivonkipinä. Silloin koko yritys raukeisi, ei tyhjiin, ei jälkeä jättämättä, vaan raunioiksi, joka aina muistuttaisi tätä tappiota ja aina painaisi lisätaakkana siinä kuormassa, joka hänellä oli kannettavana: Kaikki hänelle sydämessään siitä ilvehtisivät, näyttäisivät sormella ja kuiskailisivat: "ähä, miten kävi! Etkö näe, että sinä olet heikko, heikko ja voimaton sitä valtaa vastaan, jonka kanssa olet taisteluun ruvennut". Ei, se ei saanut eikä voinut niin tapahtua. Hänen täytyi, hinnalla millä hyvään päästä voitolle!
Emäntä koetti keksiä kaikkia mahdollisia varokeinoja. Pihan puoleinen pikku rakennus, jossa vaari asui, tutkittiin salaa moneen kertaan ennen puiden istuttamista. Vuode ja makuuvaatteet puhdistettiin, siivottiin uunin nurkat, kaapin alukset ja joka paikasta tutkittiin, oliko siellä asetta. Sitten pantiin renki Kalle vaarin tietämättä nukkumaan kamarin vieressä olevaan porstuaan. Ja kun koivut olivat istutetut, varustettiin vartijat joka yöksi. Emäntä antoi salaa kahvia ja sokeria valvoville, — käski keittämään kahvia ja pitämään lystiä yöllä, ettei vaan uni tulisi. Sillä keinoin sai hän vartijat valppaiksi. Mutta aina oli hän itsekin valveilla. Ei uskonut eikä saanut rauhaa, vaikka oli toiset vartioimassa. Täytyi vaan valvoa, vaikka vuoteeseen rupesi ja nukkua koetti.