"Kukas se siellä nyt oikeastaan emännyyttä pitää pappilassa?" kysäsi isäntä, tietääkseen kenen puoleen kääntyä.
"Se on se pappi-vainaan vanhin tytär, Anna-mamsseli. Kova työ-ihminen on ja tarkka taloudenpitäjä. Asettukaa vaan sen kanssa hyviin väleihin, niin kyllä siltä tietoja saa."
Teiton isäntä nousi, oikaisihe ja lupasi ajatella asiaa. Sitten hän otti lakkinsa ja läksi pihalle jaloittelemaan. Käveltyään siellä vähän palasi hän kievarin peräkamariin; siistille, pani puhtaan tärkkikauluksen kaulaansa ja sitaisi silkkinauhasilmukan leuvan alle, niinkuin oli nähnyt herroillakin olevan. Hän oli tällaiseen tottunut matkoilla ollessaan, mutta käytti niitä ainoastaan tahtoessaan näyttää herrasmaisia tapojaan.
Päivä oli polttavan kuuma. Isäntä arveli paremmaksi käyden kulkea pappilaan kuin hevosella, mutta kuuma siinä tuli, ennenkuin perillä oli. Hikikarpalot helmeilivät kasvoilla, kun hän vihdoin avasi portin ja astui pihaan. Siinä oli kaunis nurmikenttä hänen edessään, kulmikas, tähdenmuotoinen, ja sen molemmin puolin johti hiekoitettu tie päärakennukselle. Oikeanpuoleinen näytti vievän virkakamariin, vasemmanpuoleinen keittiöön. Isäntä valitsi vasemmanpuoleisen, sillä siellä havaitsi hän vaimo-ihmisen työssä, jota vastoin oikea puoli näytti aivan autiolta.
"Päivää", sanoi isäntä ja nosti lakkiaan. Nainen kääntyi äkkiä tulijaan päin. "Päivää. Mitäs olisi asiaa?"
"Olisi vähän papin pakeilla oltava. Liekö kotona?"
"Ei ole nyt, mutta kai hän pian tulee. Eikö ole aikaa odottaa?"
"Kyllähän tuota aikaa aina on. Saako sitä tähän istahtaa?" Isäntä osoitti kiikkulautaa, joka oli aivan vastapäätä portaita, missä nainen oli työssä.
"Istukaa vaan, olkaa hyvä." Nainen loi pikaisen, tutkivan katseen vieraaseen ja tarttui sitten työhönsä käsiksi.
Isäntä otti lakin päästään, veti esille nenäliinan ja pyyhkäisi hikiherneet kasvoiltaan. Hän oli kävelystä käynyt tavallista punakammaksi, ja kun hän lakkiaan nosti, valahti musta tukka hänen silmillensä. Taas katsoi nainen häneen. "Taidatte olla kaukaa?" sanoi hän kysyvästi.