"Tuolta maansydämestähän oikeastaan olen kotoisin. Mutta kun on matkustellut paljon, kotiutuu pian kaikkialla."
"Vai olette paljon matkustellut?"
"Johan sitä on tullut tehdyksi koko lailla. Se on hauskaa aikanaan kulkeminenkin, ja enemmän sitä sillä keinoin oppii kuin kotinurkissa."
"Taitaa oppia." Nainen huokasi ja rypisti hiukan kulmakarvojaan. Hän kyllä tiesi, minkälaista oli istuskella kotinurkissa vuodet umpeen.
"Pian meillekin tulee täältä muutto", sanoi hän ja jatkoi työtään.
Isäntä katseli häntä tarkkaan. Eiköhän tuo vaan mahtanut olla se mamsseli, josta hänelle oli kerrottu. Näkyi olevan työssä aivan kuin talonpoikaisihminen, mutta oli siinä sittenkin jotain, josta näki hänen saaneen enemmän oppia kuin vaimoväki tavallisesti. Ja kun vielä puhui siitä muutosta. Kyllä varmaankin oli tytär talossa.
"Taidatte olla pappilan mamsseli", sanoi isäntä äkkiä.
"Niinhän minä olen." Hän hymähti puoleksi hyvillään, puoleksi hämillään. Oli tuo vieras hänet kuitenkin herrasnaiseksi huomannut, vaikka hän tämmöisessä työssä oli. Hän katseli käsiään, katseli pönttöä edessään ja lohta, jota oli siivonnut, paloitellut ja suolannut pönttöön. Eihän sitä siistinä työssä pysynyt, mutta olipa kuitenkin tuntenut! —
"Tämä lohi on haluttua tavaraa", sanoi hän kääntyen vieraan puoleen. "Tästä saa hyvät hinnat, kun suolaa kevätkesästä ja myy vasta talven kuluessa."
Isäntä hymähti. Sen hän kyllä ymmärsi, mutta että pappilan mamsselikin sitä ajatteli, se häntä huvitti. "Oikea työihminen", niinhän se kievari oli kertonut. Se muistui isännän mieleen, ja siinä samassa tuikahti outo tuli hänen silmissään kuin olisi hänen mieleensä juolahtanut ajatus, jonka rohkeutta hän itsekin hetkeksi hätkähti ja väistyi, sitten sitä kiihkeämmin siihen kiinni iskeäkseen.