"Jos minä rukoilen, että saisin sen kirjan." "Ei sitä turhia saa rukoilla. Nuku nyt vaan." Hetken kuluttua kuuli Vilho isänsä hengittävän raskaasti kuin nukkuja, ja pian sulkeutuivat hänenkin silmänsä.
* * * * *
Varhain seuraavana aamuna, ennenkuin muut vielä olivat jalkeilla, käyskenteli jo Martti Lehto kartanolla, katsellen paikkaa ja sen ympäristöä. Hän oli aamun virkku, ja nousi usein jo kukonlaulamalla, käyttääkseen varhaisimmat tunnit päivästä kävelyyn.
Hän oli tehnyt kierroksen kartanolla ja ihmetteli parastaikaa seudun aukeutta, kun hänen huomionsa kiintyi olentoon, joka näyttäytyi pienen piharakennuksen portailla.
"Kukahan tuo mahtaa olla", ajatteli hän itsekseen ja läheni.
"Hyvää huomenta, vaari", sanoi hän kohdalle tultuaan. "Aikainenpa te olette."
"Semmoinenhan se on tapa vanhoilla."
"Niin taitaa olla. Oletteko te tämän talon väkeä?"
"Olenhan minä entinen isäntä." Vaari katsoi häneen vähän ihmeissään.
Mikä tuokin oli, kun oli tullut käymään, vaikka näkyi olevan vieras?
"Taidatte olla kaukaa?" kysäisi vaari vähän arvellen.