"Olen tuolta pohjan puolelta tämän talon emännän kasvinkumppani."
"Vai niin", sanoi vaari pitkään, "vai kasvinkumppani! — Kuulkaas", jatkoi hän kuiskaamalla, "ettekö tulisi vähän tuonne sisään minun puolelleni?" "Kiitoksia, saattaisihan tulla." "Ei tämä vieraitten varalle muuten ole", sanoi vaari kuin anteeksi pyytäen avatessaan oven vieraalle.
"Tämäkö on teidän asumuksenne?" Martti katseli ympärilleen. Huone oli pieni ja pimeä. Toisella seinällä oli pöytä ja tuoli, jonka selustin oli poikki, toisella vuode oikein tilava, vanhanaikainen. Makuuvaatteet näyttivät likaisilta, yhteen kasaan työnnetyiltä. Ikkunalaudalla oli nuuskarasia, piippunnysä ja kitupiikki.
"Onhan tässä istuinta kuitenkin tarpeeksi." Martti nosti tuolin vuoteen viereen ja istuutui. Vaari asettui vuoteen laidalle, niin lähelle vierastaan kuin mahdollista.
"Sanoitte olevanne tämän talon emännän tuttuja", rupesi hän kuiskaillen kysymään.
"Niinhän minä olen. Saman katon alla kasvoimme."
Vaari hymähti. "Muisti pettää", sanoi hän ja iski viekkaasti silmää.
"Kyllä minäkin sen asian tiedän."
Martti katsoi kysyvästi vanhukseen.
"Niin, totta minä puhun! Sen kanssa minä olin yhteenkin mennä.
Vihkimistä vailla, mutta silloin se jätti."
Martti hätkähti. Oliko ukko järjiltään? Vai pistelläkö tahtoi ja parjata? Jotain tässä alla piili, mutta mitä? Ja miten sen perille päästä?