Hän siirsihe vähän edemmä vaarista ja loi pikaisen, tutkivan silmäyksen vanhukseen. Raihnaiselta näytti, mutta oliko hullu, viisas vai siinä keskivälillä? Tuli mieleen, että jos ukko onkin kuullut jotain Annan ja hänen omista suhteistansa ja niitä nyt ajatuksissaan tähän sotkee. — —
"Te olette emäntää paljon vanhempi", huomautti hän varovasti.
"Ei sillä suurta väliä ole, ihan saman vuoden lapsia oltiin."
"Mutta teillähän on harmaat hiukset, ja minä muistan varmasti hänen syntymävuotensa. Katselin sitä usein kirkonkirjoista pappilassa."
Vaari kävi iloisen näköiseksi. Taisi tuo vieras kuitenkin olla asian perillä, koska puhui pappilasta ja kirkonkirjoista.
"Vai katselitte." Vaari vilkui arasti syrjään. "Sinne pappilaanhan hän joutui", kuiskasi hän kiireisesti. "Jätti minut, kun sai papin, vaikka itse oli talonpoikaissukua."
"Sen teki hänen äitinsä", sanoi Martti yht'äkkiä, itsekin ihmetellen, että uskalsi noin umpimähkää sanoa, vaikk'ei tiennyt. Mutta se ajatus oli äkkiä juolahtanut hänen mieleensä, ja hän sanoi sen samassa toivoen, että lausumalla arvelunsa paremmin ehkä pääsee vaarin ajatusten perille.
"Vai äitinsä." Vaari rupesi hiljalleen nauramaan ja näytti hyvämieliseltä. Oli kuin raskas taakka olisi hänen hartioiltaan pudonnut.
"Vai äitinsä! Mutta niin on kuin isosta pienennetty."
"Niin on", myönsi Martti. "Sitä sanoivat kaikki jo ennen aikaan. Mutta hänen oma äitinsä kuoli pian. Pastori meni sitten uusiin naimisiin ja äitipuoli kasvatti tytärtä."