"Kuulkaa, eikö se ollut viekas, kun jätti heti, kuultuaan että saa papin?" Vaari näytti vieläkin suuttuvan, kun sitä ajatteli. Hän ei pannut huomiota vieraan antamiin tietoihin, jatkoi vain omaa ajatusjuoksuaan.
"Minä olin siellä pitäjässä käymässä, ja niin verevä tyttö se oli, että katsella täytyi. Vihkimistä vaille, vihkimistä vaille. — Mutta silloin tuli pappi naapuripitäjästä — —"
"Minä kasvoin tyttären leikkitoverina, mutta äitiä en nähnyt. Hän oli jo kuollut, kun tulin."
Vaari hykersi käsiään. "Siitä se sen sai. Kuoli kun kuolikin."
"Kuolema tulee meille kaikille. Katsokaamme vain, ettei se tule kuin varas, joka yöllä meidät äkkiä yllättää."
"Ei, ei." Vaari siirsihe säikäyksissään sängyn jalkopuoleen. "Mitäpä varas täällä tekisi köyhän luona."
"Voi se köyhältäkin sielun kadotukseen viedä. Mutta rikkaan on jo puolitiessä viemässä, kun sydän tavaraan kiintyy."
"Voi, voi", sammalsi vaari. "Vai on vieras saarnamies. Eikö tästä jo mentäis — —!" Hän astui hoippuen ovelle päin.
"Mennään vaan, minä olen valmis. Olen saanut totuuden sanan sanoa."
He astuivat ulos, ja vaari kääntyi kohta rakennuksen nurkalta luikkimaan pellolle päin. Martti meni pihan poikki päärakennukselle. Eteisessä hän löysi Annin ja Vilhon. Vilholla oli lyijykynän pätkä kädessä, ja hän piirusteli ahkeraan eteisen sanomalehdillä paperoidulle seinälle.