"Itsepähän tietänee, mitä niistä pelkää. Mutta sen minä vaan sanon, että jos sinä saat hänet hyvällä telkien takana nukkumaan, niin se on siunattu asia meille ja koko talolle!"
Poika kirisi kätkyessä ja Anna nousi sitä korjaamaan. "Pitäisihän sinun tuo tehdä jo omien lastesi tähden." Hän nosti pojan syliinsä ja rupesi kapaloimaan. "Paljonko sinulla on iloa sellaisesta kuin vaari, mutta näistä riippuu koko talon tulevaisuus."
"Ja mikä sen tulevaisuuden hätänä nyt on?" Isäntä naurahti, heitti toisen säären ristiin toisen päälle ja rupesi viheltämään.
"Mikä hätänä? Vielä sinä kysyt? Kyllä sen jokainen tietää, paljonko turvaa on, kun on heikkopäinen talossa. Mutta sinä sitä vaan et ymmärrä. Ylpeillä osaat Annista ja sanoa kauniiksi kuin taivaan enkeli ja tiedät senkin, että tässä on sukusi ainoa jatkaja, mutta suojata vähäväkisiä, sitä sinä et osaa — etkä tahdo. Akkaväen tuumat, ne sinusta aina ovat turhia."
Annan poskilla hehkui kaksi tummanpunaista pilkkua ja silmä iski tulta, kun hän laski pojan takaisin kätkyeen. Mutta isäntä vain vihelteli, hymähti sitten vähän itsekseen, otti lakin naulasta ja läksi ulos. Hän oli jo selvillä siitä, mitä aikoi, ja hyväpä se oikeastaan oli tuo keino, minkä Anna oli keksinyt, mutta sitä hän ei tahtonut näyttää, ei monestakaan syystä. Ja paitsi sitä, oli niin mukavaa vähän kiusoitella tuota tulikkoa!
Tekipä mieli ensin käväistä muualla, sitten mennä vaarin luo, ettei
Anna luulisi aina niin helposti voitolle pääsevänsä.
Isäntä läksi astumaan talliin päin. Siellä paraikaa molemmat hevoset pureskelivat heiniä. Isäntä kokosi lattialle pudonneita korsia käteensä, pani hevosten eteen ja otti pois pari tukollista, jotka vei takaisin parvelle. Kyllä ne olivat ne rengit sellaisia tuhlareja. Ei mikään heille riittänyt, aina piti vaan antaa uutta ja uutta. Jos ei itse kävisi katsomassa ja valvomassa, niin pian sitä olisi maantiellä, ihan maantiellä.
Isäntä sulki tallin oven ja suuntasi askeleensa vaarin tuvalle. Oli se isä-ukko osannut asua taloa nuorena ollessaan, oli itse toimittanut kaiken, ollut renkinä ja piikana, isäntänä, jopa emäntänäkin aika ajoin. Ja niin säästäväisesti hän oli elänyt, että oli aivan uskomatonta. Tuskin lie tarpeekseen syönytkään, kun sitten rupesi niin heikontumaan päästään. Vai olikohan se vain niistä tavarahuolistaan, kun semmoiseksi kävi?
Isäntä hykersi käsiään ja oikaisihe. Oli hän sentään toista tekoa kuin isä. Ei hän noin höpertyisi, vaikka vanhaksi eläisi ja vaikka olikin suvussa sitä vikaa ollut.
Hän vetäisi auki oven ja astui vaarin huoneeseen.