"Sääli tyttöä", sanoivat toiset. "Jumala varjelkoon viatonta", lisäsi rovasti. Mutta rovastin rouva tuli huoliinsa, sillä olivathan Anni ja Alma paljon yhdessä. Ties mitä siitä ystävyydestä vielä voisi koitua.
Pitkä neuvottelu pidettiin sitten asian johdosta pappilassa. Rovasti arveli, etteihän niitä lapsia kuitenkaan voi kaikesta pahasta varjella. Jumalalle on se asia uskottava, siitä vaan pitää kieltää, mikä on paha. Ja kun rovasti sillä lailla ajatteli, ajatteli hänen vaimonsakin, ensin vähän tuumailtuaan, samoin. Mutta varalta kutsui hän kuitenkin Alman kahden kesken puheillensa ja tiedusteli tarkkaan, mitä hän Annin seurassa tavallisesti teki ja puheli. Alma vähän säikähti kysymystä, mutta koetti sitten tyynesti tehdä tiliä heidän toimistaan.
Kun äiti kuuli, että he lukivat ja kertoilivat kertomuksia ja satuja, tahtoi hän tietää minkälaisia ja minkä nimellisiä ne olivat, ja Alma koetti luetella, kuitenkin vältellen sellaisia nimiä, joista luuli, ettei äiti pitäisi. Sitten äiti sanoi, että Alma aina olisi varovainen toistenkin kanssa leikkiessään, ettei tekisi sellaista, joka Jumalan mielen vihoittaisi ja tekisi omantunnon tylsäksi tai kipeäksi.
Alma lähti äidin luota hyvillään, ettei sen lähemmin asiaa tutkittu, mutta omatunto oli kipeänä siitä, että äidiltä oli salannut, mitä iloa Annin kanssa olivat pitäneet lukkarin muorin tuvassa, muorin poissa ollessa kun olivat leikkineet "Tuhkimoa", "Zoea eli muuttumista" ja muita, mitä vanhasta "Pääskysestä" olivat löytäneet.
Mahtoiko Jumala siitä olla vihainen? Eihän niissä mitään pahaa ollut, oli vain se leikkiminen ollut niin kovin, kovin hauskaa. — Ja se Anni, miten se keksiä osasi! Ja miten sen silmät säihkyivät ja posket punoittivat, kun oli oikein leikin touhussa!
Mutta olivathan he sitten läksynsäkin lukeneet ja vielä oikein hyväksi. Eihän Jumala siitä mahtanut vihoissaan olla, ei leikistä ainakaan, jos ei siitä, että salassa pitivät. — —
Alman omaatuntoa vähän kolotti, mutta hän koetti auttaa äitiä kotiaskareissa ja lukea läksynsä entistä paremmin, ja sitten koko asia vähitellen unohtui.
* * * * *
Kun Anni kerran oli päässyt oikein perehtymään sekä koulutyöhön että toveri-elämään, kuluivat kuukaudet ja vuodet pian umpeen. Aivan uskomattomalta tuntui hänestä, kun kansakoulussakäynti läheni loppuansa ja hän viime kerran valmistautui lähteäkseen koulun vuositutkintoon.
Isä ja äiti läksivät silloin molemmat mukaan ja ottivatpa vielä
Antinkin matkaan.