"Hyvä kun ajoissa oppii, miten koulussa ollaan", arveli isä.
"Ei tuo muutenkaan pahaa tee tulla vähän ihmisten ilmoille. Pianhan metsistyy, jos ei koskaan toisia näe."
Äiti istui viimeistellen Annin tutkintopukua ja vetäisi langan säiettä lujaan, niin että se katkesi.
"Kuules, Antti, mitä äiti sanoo!" Isäntä nipisti poikaa korvalehdestä. "Oletko sinä metsistynyt, vai osaatko olla ihmisiksi, kun koululle viedään?"
Antti, joka kuori pajukeppiä, kohotti katseensa kepistä, ja hänen mustat silmänsä vielä mustenivat, kun miehekkäästi kohotti ruskettuneen kätensä.
"Kyllä minä, jahka tulen kouluun! Minä näytän, että voitan kaikki pojat."
Isäntä rupesi nauramaan. "Et sinä muuten minun poikani olisikaan. Mutta heitä sinä kuitenkin ne painelemiset ja tappelut ainakin välitunnin ajaksi sitten, kun koulua rupeat käymään. Ei sinusta muuten Teitolle kunniaa koidu, huuletko sinä koulun olevan tappelemista varten?"
"Eikö kaikki pojat sitten tappele?" sanoi Antti ja katsoi ihmeissään isään.
"Kyllähän ne tappelee, mutta katso, koulussa pitää osata muutakin. Ymmärrykseltään täytyy siellä olla yhtä sukkela ja norja kuin ruumiiltaan tappelussa. Muuten sitä ei osaa läksyjään lukea."
Antti katsoi hetken arvellen isään. "Anni saa lukea", sanoi hän sitten päättävästi. "Ei Anni kuitenkaan opi tappelemaan."