»Mutta Eevi, jos oikein lujasti tahtoo, luulen kyllä, että voi opp —»
Mutta silloin menetti Eevi malttinsa. Oppia, — oppia tyyneksi! Semmoisesta ei ollut hänelle puhumista. Elsa saattoi niin sanoa, hänellä kun aina oli lukunsa ja monenmoiset harrastuksensa mieltä viihdyttämässä. Mutta toisin oli Eevin laita. Miksi juosta äidin tiellä taloustoimissa aikaansaattamassa tyhmyyksiä tai miksi lukuja jatkaa, kun ei hänellä niihin ollut taipumusta eikä haluakaan. Työtön ja yksin hän oli ollut jo täällä Soinamossakin, mutta täällä oli koko ympäröivä luonto hänen ystävänsä. Hän ei voinut olla onneton Soinamossa, olivatpa olot millaiset tahansa. — Mutta mitä tekisi hän, ja miten kävisi hänen tuolla vieraalla seudulla? Hän suruunsa aivan nääntyisi, sehän oli selvä.
Ero Soinamosta oli sitäpaitsi ero Erkinkin läheisyydestä.
»Mutta luuletko», kysyi Elsa, »että todella häntä rakastat? Hän on kaunis ja hyvä lapsuudenystävä, lieneeköhän hän sinulle muuta?»
»Ainakin hänen rakas, kaunis kuvansa liittyy kaikkeen tulevaisuusunelmiini», vastasi Eevi hiljaa, melkein kuiskaten. »Hän ja Soinamo ovat minulle rakkainta maan päällä, ja molemmista täytyy minun nyt erota.»
»Älä itke, Eevi rakas!» Elsa siveli hiljaa ystävänsä päätä, »luulen varmaan, että vielä saat paljonkin onnea osaksesi. Jos sinä kerran opit oikein todella rakastamaan, silloin et enää vain haaveile, vaan käyt työhön ja toimintaan, ja silloin surusikin haihtuvat.»
Mutta Eevi ei häntä kuunnellut. Hän yhä vain itki, itki kauan ja katkerasti.
IV.
Kesä oli keskipaikoillaan ja heinänteko alkamassa. Oli rippipyhä, ja väkeä vilisi kirkolla tiet aivan mustana. Ennenkuin alkaisi kiireellinen heinäntekoaika, halusi kukin pitäjän kulmakunniltakin kirkolla käydä, ja rippipyhäksi silloin matka määrättiin. Toiset olivat tulleet sydämensä sisäisen ikävän pakoittamina kirkkoon kuullakseen elämän sanaa. Toiset siksi, että tiesivät kauppojen rippipyhänä käyvän hyvin ja tapaavansa paljon tuttuja.
Kansaa oli jo aikalailla ja lisää tuli yhä. Hevosmies toisensa jälkeen karautti pitäjäntuvan edustalle, rattaat täynnä väkeä, ja jalkamiehiä saapui sekä yksitellen että joukoissa. Kirkkorannassa, jonne suuret, monisoutuiset kirkkoveneet kilvan tulla kiitivät, pistivät perille saapuneet kengät jalkoihinsa ja hakivat vakasta parhaat pyhäliinat päähänsä.