»Minäkö? Mainiosti! Miks'en tulisi toimeen?»
»Sinä kun niin rakastat seuraelämää ja huveja?»
»Totta sanoit, vanha toveri, mutta sen sinä unohdit, että minä — rakastan kaikkea. Kaikki on hauskaa: kova kiire ja ihmislaumat espiksellä, syksysateet maalla ja rapakko, joka roiskii ja loiskii.»
Eevi ei voinut olla nauramatta.
»Minä puhun täyttä totta», vakuutti Sirkka. »Kaikki tuo on todella mainion hauskaa. Ja kun sitten tulen takaisin Helsinkiin ja näen, miten onnettomina ihmiset tuulta ja sadetta vastaan taistelevat, silloin nauran makeasti muistellessani, miten maalla sateeseen läksin ilman sateenvarjoa, lakki korvia myöten päähän painettuna ja hame kuin kolmentoistavuotiaalla.»
»Etkö sinä maalla olostasi muuta hauskaa tiedä kuin syksysateet ja rapakot?»
»Tiedän toki, kävelyretket pyryssä ja pakkasessa, kun tiet ovat ummessa ja saan kinoksissa kahlata ja sitten tulla kotiin ukko-kullan tukkaa pörröttelemään. Tiedätkö, mitä hän silloin sanoo?»
»No mitä?»
»Että olen reipas ja raitis ja vallaton kuin pohjatuuli. Ja ne sanat ne maistuvat!»
Hän nauroi niin, että posket tulivat kuopille, ja hänen valkeat hampaansa välähtelivät.