— Miehenne näyttää olevan mainio sairaanhoitaja, huomautti rouva
Falcke kohteliaasti.
— Hän on muutenkin joka suhteessa erinomainen. Niin, minä tarkoitan… Elsa meni hämilleen.
Rouva Falcke nauroi. Mutta naurussa oli jotain väkinäistä, melkein kuin tukahdutettua surua. Se pisti Elsan korvaan.
— Arvostelu hyvin objektiiviselta ja puolueettomalta taholta. —
Rouva Falcke käänsi leikiksi.
— Vaimo tuntee kuitenkin tavallisesti miestään hyvin.
Rouva Falcke hymyili uudelleen. Elsa näytti hänestä lapselta, jonka suussa tuollaiset sanat kuuluivat pikkuviisailta. Ja kuitenkin oli sanoissa oka, joka kävi kipeästi hänen omaan sisimpäänsä. — Te olette ollut naimisissa jo kauan, sanoi hän äkkiä terävyydellä, joka etukäteen ilmaisi, ettei asianlaita voinut olla toisin.
Elsa Reichenhart hymyili, Rouva Falcke oletti nähtävästi hänellä olevan vuosia enemmän kuin olikaan. Ja se oli odottamatonta. Hän oli tottunut päinvastaiseen.
Rouva Falcke huomasi Elsan ajatuksenjuoksun. — Minä tarkoitan … tiedänhän minä, että olette kovin nuori… Mutta olette tietysti tullut sairaaksi senjälkeen kun menitte naimisiin?
Elsa ei vieläkään vastannut.
— Nähkääs, minä käsitän. Minun silmäni näkee enemmän kuin muiden. — Rouva Falcke puhui hermostuneen hätäisesti. — Sanoinhan jo, että oma tyttäreni…