Joulu on ovella. Muutenkin raskas elämä tuntuu tavallistakin raskaammalta. Mutta siitä en nyt tahdo kertoa. Minulla on tällä kertaa iloistakin ajateltavaa. Olen voinut säästää varoja joululahjaan, joka minun nykyoloissani on todella suurenmoinen. Olen ostanut sinulle luistimet.
Ymmärrätköhän mikä tarkoitus sisältyy tuohon lahjaan? Ymmärrätkö, ettei tyttöseni aina saa jäädä elämänilon ulkopuolelle, vaan että hänen kerrankin pitää saada tuntea olevansa nuori ja saavansa iloita kuin nuori. Ymmärrätkö, että vanha isäsi näkee sinut kepeänä kuin perhonen liitämässä valaistua rataa pitkin. Sinut nähdään. Sinä herätät huomiota. Sinä et enää ole Tuhkimon asemassa. Pääset pois uunin perältä. Isäsi antoi sinulle taikakalun ja se on sinua auttanut. — — —
Paperi painui hetkeksi Lennart Reichenhartin kädestä. Hän muisti noita valoisia iltoja juhlapukuisella luistinradalla. Runoa ja satua ne olivat olleet heille molemmille. Mutta ne olivat olleet enemmänkin. Heidän sisimpänsä herkimpiä kieliä ne olivat värähdyttäneet. Kauneinta mitä nuoren rinta voi tuntea ne olivat heille antaneet. Ja vaikka ne sitten olivatkin peittyneet varjoon, oli niiden muisto jälleen kirkastunut kuin kulkijalle tuikkiva tuli hyvyyden ja kauneuden maailmasta.
Ja ketä hänen oli kiittäminen tästä? Ei itseään. Paremmin sitä vanhaa "ukkorähjää", joka ei omassa elämässään nähnyt muuta kuin rumuutta ja alennusta, ja joka kuitenkin oli pystynyt auttamaan hyvän voitolle toisenkin elämässä. Reichenhart tarttui uudelleen paperiin ja jatkoi lukua. — — —
Helmik. 25. p.
Isäsi toivomukset eivät sittenkään ole olleet tehottomia. Luistimet ovat tehneet tehtävänsä. Sinä olet löytänyt hänet. Minä käsitän sen kaikesta. Näen sen kirkkaista tähtisilmistäsi, joiden katse nyt on entistä syvempi ja säteilevämpi. Minä kuulen sen äänestäsi, jossa huomaan pienen aran värähdyksen aina kun kerrot jotain luistinradasta tai "hänestä". Huomaan koko olennossasi jotain uutta, jotain mikä ei koskaan ennen ole ollut havaittavissa. Siitä tiedän, että nyt rakastat. Mutta rakastaako hänkin? Ja jos rakastaa — kuten luulen, koskapa hän lähettelee sulle kukkiakin — onko hän kyllin luja ja rohkea ottaakseen itselleen vaimon Mökkelistä?
Jospa vanha isäsi nyt voisi auttaa sinua!
Maalisk. 5. p.
Mitä minä onneton houkkio kirjoitin tähän viimeksi! Kun edes olisin arvannut vaatimattomasti toivoa, etten olisi tyhjäksi tekemässä onneasi! Siltä kuitenkin nyt näyttää.
Tahdoin olla aktiivinen. Otin selkoa asioistasi, tyttöni. Tiedän nyt, että hän jota rakastat, kuuluu vanhaan hienoon sukuun ja on sukunsa viimeinen miehinen jäsen. Tämä ei tiedä hyvää. Kuitenkin hän nyt rakastaa sinua. Hän retkeilee illoin myöhään Mökkelimme ympärillä ja katsoo nuorin haaveilijakatsein ikkunaan, jonka ääressä usein istut ja johon varjosi kuvastuu uutimeen.