Minä kysyn, kun en tiedä ja kun kuitenkin tahtoisin ymmärtää.
Olen mielestäni lapsesta äkkiä tullut vanhaksi.
Aavistan senkin, että tunne-elämämme on hyvin petollinen maailma. Muutenhan minä aina olen ollut taipuvainen mietiskelyyn ja kaiken analysoimiseen. Laskit usein leikkiä kanssani sen johdosta. Mutta ennen liikkuivat ajatukseni hyvin rajoitetulla alalla. Tutkistelin mielessäni rakkauden olemusta, sisäisen ymmärtämyksen lähteitä ja sitä suurta, valtavaa, kaikessa tuntuvaa ja koko elämän täyttävää sopusointua, joka syntyy kun ihmissydän toisen olemuksessa löytää oman täydennyksensä.
Tällaiset valoisat, lapselliset mietelmät eivät minua enää tyydytä. Niiden piiri on käynyt minulle liian ahtaaksi. Ajatukseni etsivät avarampia aloja. Niitä en olisi ikävöinyt, jos sinä rakkaudellasi olisit tehnyt, minut onnelliseksi. Siksi aavistan nyt, että tappio voi kääntyä voitoksi.
Analysoidessani omaa sisintäni nykyään ajattelen välistä ihmeellistä, valoisaa kesäyötä Pohjan perillä. Kaikki kasvaa, kehittyy, kypsyy kuin taikavoimasta. Valon voima ja runsaus korvaa kesän lyhyyden. Minä olen sisäisesti kokemassa samaa. Viikoissa olen elänyt ja kokenut enemmän kuin monet vuosissa.
Siksi en enää tyydy selvittelemään itselleni rakkauden olemusta. Tahdon päästä selville elämän tarkoituksesta yleensä. Tahdon tietää onko olemassa tarkoitusta, joka kelpaa sekä minulle että muille, sekä sairaille että terveille.
Ennen oli minusta rakkaus se keskus, jota kaikki elämässä kiersi ja johon kaikki keskittyi.
Kun luin suurten mestarien taiteesta ja kun etukäteen iloitsin siitä mitä häämatkallamme yhdessä saisimme ihailla, vahvisti sekin käsitystäni, että rakkaus miehen ja naisen välillä oli lähde, josta elämä sekä alalla että toisella johtaa alkujuurensa ja voimansa.
Toinen huomattava keskus — uskonnollinen — oli olemukseltaan minusta samaa, nimittäin rakkautta. Näin arvelin. Nyt käsitän, missä suhteessa erehdyin. Ja tahtoisin tehdä sen selväksi sinullekin.
Tiedän, ettet yleensä rakasta tällaista ajatusten ja mielipiteiden selvittelyä. Mutta ehkä maltat lukea kirjeeni loppuun, onhan tämä viimeiseni.
Ennen vakuutit usein minulle, ettet suinkaan rakastanut yksin
madonnakasvojani vaan yhtä paljon minun sisintä minääni.