— Ettekä te? Niin, niin, mies ja vaimo tahtovat harvoin samaa. — Hänen ilmeessään oli taaskin jotain omituista, salaperäistä. Hän kumartui äkkiä lähemmä minua ja näytti melkein siltä kuin hän olisi aikonut uskoa minulle salaisuuden. Hän sanoi kuitenkin ainoastaan: — Te ymmärrätte, että suuri keksintö vaatii rahaa. Minun ansioistani ei riitä mitään perheelle. Vaimoni hankkii leivän itselleen ja lapsille. Hänen elämänsä on raskasta, hyvinkin raskasta. Sentähden soisin hänelle iloa — hyvää iloa. — — — Oliko hän yksin, kun te tutustuitte toisiinne forumilla?
Katsoin hämmästyneenä Biondiin. Tämä oli mennyt polttavan punaiseksi. Sain sen tuntemuksen, että hän häpesi omaa kysymystään, mutta että sittenkin oli ollut pakko kysyä — joskin niin ohimennen ja huolettomasti kuin suinkin, jottei se herättäisi huomiota.
Samassa avautui ovi viereiseen huoneeseen ja rouva Biondi pikku tyttöineen astui sisään.
Tervehdittyämme asetettiin lapset leikkimään muutamien raakunkuorien kanssa ja kohta senjälkeen teki isäntä lähtöä.
Tottuneen maailmanmiehen kohteliaisuudella pyysi hän minulta anteeksi, että oli pakko poistua. Mutta virka vaati säännöllisyyttä.
Hyvästeltyään minut hän kääntyi vaimonsa puoleen, tarttui tämän käteen ja piti sitä hetken omassaan. Näin hänen katseensa sairaalloisella kiihkeydellä imeytyvän vaimon katseeseen. Se ei pyytänyt, ei rukoillut. Se tahtoi hypnotisoida, kytkeä kahleisiin.
Tuota omituista hyvästijättöä kesti hetken vain. Sitten rapsahti eteisen ovi lukkoon. Herra Biondi oli poissa. Mutta omituinen painostava äänettömyys jäi hänen jälkeensä huoneeseen. Tuo sairas, polttava katse oli kuin jäänyt sinne meitä vakoilevasti vartioimaan.
Vasta kokolailla pitkän äänettömyyden jälkeen näytti rouva Biondi pääsevän jäähyväiskatseen lumeista. Liekö hän tarkannut kunnes oli vakuutettu siitä, että mies todella oli lähtenyt työhönsä, vai muutenko hänen oli ollut mahdoton pulma — miten lie ollut, hän näytti heräävän vasta silloin, kun hänen katseensa uudelleen sattui lapsiin.
En tiedä huomasiko hän jotain minun ajatuksistani tai pistikö asia muuten hänen silmiinsä, joka tapauksessa hän kiinnitti huomiota mustasilmäisten tyttöjensä kalpeuteen. Se pistikin silmiin punaposkisen poikapallukkani rinnalla.
— He eivät saa olla tarpeeksi ulkona, kun asumme näin korkealla ja kun itse usein olen poissa kotoa. — Hän sanoi sen puolustautuvasti.