Kreikan kuningas on hyvin sävyisä ja suora mies, kun hän ei ole virkatoimissa. Viime kesänä matkusti hän eräänä päivänä tavallisessa ensi luokan rautatievaunussa. Hän oli arkivaatteissaan, puvussa, jota tavallisesti käyttää kotonaan hallitustoimissa. Niin näyttikin hän ihan jokapäiväiseltä henkilöltä. Eräältä asemalta astui samaan vaunuun hilpeä ja hupaisen näköinen saksalais-amerikkalainen ja alkoi heti keskustelun, jossa hän osotti sekä suurta avomielisyyttä että harrasta myötätuntoisuutta matkakumppaniaan kohtaan. Kuninkaalta kysyi hän ainakin tuhatta asiaa ja tämä vastasi aivan hyväntahtoisesti, vaikka vähän varovasti silloin, kun tuli kysymys hänen persoonallisista asioistaan.
— Missä te asutte, kun olette kotona?
— Kreikanmaalla!
— Suuri Jumala, miten erinomaista! Oletteko syntynyt siellä myös?
— Kyllä. (Tämä on sentään erehdys).
— Puhutteko kreikkaa?
— Aivan »armaan.
— Onko se mahdollista? En ikipäivinäni olisi uskonut saavani kuulla jotakin tämän tapaista. Minkälainen toimi teillä on? Tarkoitan, mitenkä saatte toimeentulonne — mikä on ammattinne?
— En tiedä oikein, mitä tulisi vastata. Olen vaan jonkinlainen työnjohtaja, jolla on varma, määrätty palkka. Ja toimi… hm, se on hyvin monipuolinen toimi…
— Vai niin, minä ymmärrän, "yleinen jobi", joksi me sitä nimitämme, jonkinlainen kauppaliike, missä myydään kaikellaista, josta vaan rahaa tulee.