— Katson sen liian uskaliaaksi ja epävarmaksi.
— Hm, se on hullusti. Eikö ole oikein asianomaistenkaan puolelta. Mahtaisko soveltua, jos kävisin katsomassa kauppahuonettanne ja kuiskuttelisin sanasen johtokunnan korvaan?… Hm!… juolahtaapa jotain mieleeni. Luuletteko kykenevänne johtamaan olutpanimoa?
— En todellakaan milloinkaan ole koettanut, mutta en epäile, ettei se menisi mukiin, kun ensin vaan olen saanut vähän perehtymistä ammattiin.
Saksalainen vaikeni hetkeksi. Kuningas havaitsi, että oluenpanija oli syvissä mietteissä, ja oli utelias saamaan tietää, mitä nyt seuraisi. Vihdoin sanoi mies:
— Minulla on aate. — Te luovutte paikastanne — siinä ette tosiaan kumminkaan tule edistymään. Vanhassa mailmassa ei kunnon miehellä milloinkaan ole onnea. Matkustakaa Amerikkaan, tulkaa luokseni, ottakaa perheennekin mukaanne! Saatte esimiehen paikan ja teette hyviä kauppoja. Yrjö — sanoitte nimenne olevan. Yrjö! — teenpä miehen teistä, sen teen ja lupaan kunniasanallani.
Tuhlaajapojan palaaminen.
Tämä kertomus ei ole äivan uusi. Vanha kellarimestari Feddersen Kööpenhaminassa sanoi eräänä päivänä pojalleen: Annan sinulle, Kalle, 1000 kruunua, niin että voit mennä Amerikkaan koettamaan onneasi. Kun et pidä minun ammatistani, saatat ehkä löytää jonkin toisen toimialan, joka soveltuu sinulle paremmin.
Kolme viikkoa sen jälkeen nousi nuori mie§ maalle New Yorkissa.
Kun hän kuukauden perästä huomasi itsellään olevan ainoastaan 81.50 säästössä, päätti hän jälleen palata kotiinsa. Olisi parasta että isä saisi tietää hänen palaamisestaan, mutia miten? Kirje kestäisi liian kauvan matkalla ja sen vuoksi meni Kalle sähkölennätintoimistoon.
— Mitä maksaa sähkösanoma Kööpenhaminaan? kysyi hän.