"Kello käy tuntia edellä Chicagon ajasta ja tuntia jälellä New Yorkin ajasta. Mitä on tehtävä? Bob."
Setä vastasi postissa ja selitti, mitä oli tehtävä, sekä lisäsi seuraavan loppulauseen:
"Jos sinun on tarpeen kuulla enempää kellosta, niin kirjoita, älä lähetä sähkösanomaa. Sähkösanomat tulevat kalliiksi."
Nyt kului muutamia päiviä hiljaisuudessa, mutta eräänä päivänä aamiaista syödessään sai setä seuraavan sähkösanoman, jonka hänen täytyi maksaa:
"Rakas setä! Kello ei tahdo käydä ollenkaan. Lähetän tämän yösähkösanomana siksi, että se maksaa ainoastaan puolet päiväsähkösanomasta. Bob."
Setä suuttui hiukan, mutta häntä huvitti samalla tuo pojan kiire ja hänen omituinen käsityksensä säästäväisyydestä. "Olenhan itsekin ollut nuori", sanoi hän vanhemmalle veljelleen ja istahti kirjoittamaan kirjettä veljensä pojalle, jonka hän käski viedä kellon kellosepälle, joka saisi lähettää laskun Chicagoon.
Kahta päivää myöhemmin tuli seuraava sähkösanoma:
"Setä hyvä! Kelloseppä sanoo ettei hän tunne sinua. Muut hän tuntee.
Minulla on aika tiukalla, joten lähetän tämän sähköteitse. Bob."
Nyt sedältä unehtui, että hän itse oli ollut nuori ja hän kirjoitti äkäisen kirjeen veljensä pojalle, toruen häntä aika lailla, ettei hän ollut totellut hänen käskyjään.
"Sinä teit tuhmuuden, kun annoit pojalle kellon", sanoi sedän vanhempi veli.