Edustajaksi erään piirikunnan puolesta Massachusettsin lainlaatijakuntaan valittiin hra Whitman. Hän oli valtion arvokkaimpia asianajajia ja sen lisäksi sen omituisin mies.
Ennen vaalia oli Whitman ruvennut harrastamaan maanviljelystä ja huvitti itseään elämällä amerikkalaisen maanviljelijän yksinkertaista elämää. Kun hänen piti matkustaa Bostoniin laatimaan lakeja, ei hänellä ollut yhtään parempaa vaatekertaa kun karkea kotikutoinen puku. Hänen vaimonsa koetti kehoittaa häntä ennen lähtöänsä ostamaan hienomman puvun, mutta sitä hän ei tahtonut tehdä.
— Voinhan teettää itselleni kuosin mukaisen puvun, kun tulen Bostoniin, sanoi hän; ja muutoin niin kyllä tämäkin kelpaa varsin hyvin.
Whitman oli suorittanut tutkintonsa Harvardin yliopistossa, ja saavuttuaan Bostoniin asettui hän asumaan vanhaan asuntoonsa, Doolittlesiin, missä hän oli mielestään kun kotonaan.
Astuessaan saliin huomasi hän siellä useita naisia ja herroja koolla ja kuuli erään herran kuiskaavan toisille:
— Ahaa! Tuolta tulee maalainen vanhaa kotitekoista laatua. Nyt me pidämme vähän hauskaa.
Whitman teki itsensä oikein tyhmän näköiseksi ja katseli noita hienosti puettuja naisia ja herroja niinkun lehmä uutta konttia. Vihdoin hän vaivoin löysi tuolin ja istuutui ja näytti hyvin yksinkertaiselta kököttäen siinä kädet polvillaan.
— Kuulehan, sinä varmaankin tulet maalta? sanoi eräs keikailija.
— Nii—in, vastasi Whitman niin moukkamaisesti kun mahdollista.
Naiset jo nauraa kihnuttelivat puoliääneen.