2) On asioita elämässänne, joista minulla ainoastaan on tieto. Jos tahdotte ettei ne tulisi julkisuuteen, niin lähettäkää nöyrimmälle palvelijallenne, sille ja sille, muutama dollari.
Voisihan tähän panna satoja samanlaisia, mutta se lienee tarpeetonta.
Kohta sen jälkeen republikaanien äänenkannattaja syytti minua äänten ostamisesta, mutta demokraattien päälehti jostain suuresta ryöväyksestä, jonka muka olisin tehnyt.
Ja kaikki syyttäjäni kovasti vaativat minulta vastausta heidän perättömiin ja tyhmiin syytöksiinsä. 'Asia meni niin pitkälle, että "riippumattomienkin" lehtien toimittajat alkoivat sanoa että kauvemmin ei sovi olla vaiti, sillä vaikeneminen tuottaa ehdottomasti tappion. Uusi huomautus eräässä vihoIlismielisessä sanomalehdessä vakuutti minua tästä:
"Siinä mies! 'Riippumattomien' kandidaatti vaikenee yhä. Hän ei uskalla puhua, kaikki häntä vastaan tehdyt syytökset ovat tutkitut ja huomatut oikeiksi. Hänen kaunopuhelias vaikenemisensa on siihen parhaana todistuksena. Katsokaas, riippumattomat, kandidaattianne! Ylpeilkää tuosta häpeemättömästä valapatosta, Montanan rosvosta, ruumiskirstun varkaasta, halerasta!… Katsokaa tarkemmin, ajatelkaa ja vastatkaa käsi sydämmellä: voitteko te puhtaalla omalla tunnolla antaa äänenne miehelle, joka on ansainnut tuommoisen pitkän rekisterin mitä kurjimpia nimiä, joka ei uskalla suutaan avata itseään puolustaakseen."
Ystäväni olivat oikeassa. Syvässä alennuksen tunnossa päätin minä ryhtyä "vastaamaan" kaikkiin noihin ilkeisiin syytöksiin. Mutta minä en ennättänyt päättää työtäni, kun huomenna taas ilmestyi sanomissa uusi syytös, entisiä hävyttömämpi: minä muka olin polttanut hulluinkartanon sentähden kun se peitti näköalan akkunoistani. Sitte syytettiin että minä olin myrkyttänyt setäni, saadakseni haltuuni hänen omaisuutensa ja totisesti vaadittiin haudan aukaisemista ja ruumiin tutkimista.
Olin tulla mielipuoleksi. Mutta tämä ei ollut kaikki. Minua odotti vielä viimeinen isku. Tämä isku oli vastustajieni häpeemättömyyden parhain kukka. Minua vastaan tehtiin seuraava juttu: kun minä nousin puhujalavalle, pitääkseni kokoukselle puheen, hyppäsi lavalle yhdeksän kaiken ikäistä ja kaiken väristä lasta, jotka — siihen opetetut kun olivat — rupesivat halailemaan minua ja huutamaan: "pappa, pappa!"
Minulla ei ollut enemmän voimia. Minä käärin lippuni kokoon jo antausin. Nähtävästi en kelvannut New Yorkin kuvernööriksi. Seuraavana päivänä lähetinkin kiellon ehdokkuuteeni, kirjoittaen kirjeeni alle näin:
"Sydämmellisesti teidän, ennen kunnon mies,
Mark Twain,
mutta nyt hävytön valapatto, Montanan rosvo,
Ruumiskirstun varas, halera" y.m.
Ei koiraa karvoihin katsomista.