"Tavattu panettelija. Nojaten alla oleviin valalla vahvistettuihin herrojen O'Flamaganin, John Allenin ja Bernsin todistuksiin, vakuutamme me, että tuo alhainen panettelu, jonka Mark Twain on levittänyt, että muka entisen kuvernöörivainaan isoisä John Hoffman olisi hirtetty varkaudesta maantiellä, ei ole muuta kun ilkeä valhe. Jokaisesta kunnon ihmisestä tuntuu vastenmieliseltä, että, saadakseen hetkellisen menestyksen, jotkut ihmiset turvautuvat panetteluun, eivät edes kuolleitakaan kunnioita, vaan häväisevät heitä rauhallisissa haudoissaan. Kun me ajattelemme vainajan sukulaisten kärsimyksiä, joita mokoma häväistys ja panettelu tuottaa heille, olisimme valmiit vaatimaan yleisön puolelta kostoa häväistyksen levittäjälle. Jätämme hänet omantuntonsa rangaistavaksi. (Mutta tuskin luulisimme yhdenkään tuomarin tuomitsevan syyhyn sitä miestä, joka Mark Twainia vähän muksuttaisikin)."
Tuo viimeinen, sulkumerkkien välissä oleva lause teki sen, että minun piti nousta aamulla tavallista aikaisemmin ja mennä kiireimmiten takaoven kautta, sillä akkunoista alettiin heitellä kiviä ja palloja varsin sakealta tuon "hävyttömän panettelijan" pään varasle.
Ja kumminkin voin puhtaalla omallatunnolla vannoa, että minä en edes tiennyt oliko kuvernöörivainajalla isoisää ollenkaan!
On sanottava, että tästälähtein ei sanomalehdissä minua nimitetty muulla nimellä kun "Twain, ruumiskirstujen varas".
Seuraavana päivänä toisessa lehdessä oli taas tämmöinen pätkä:
"Kelpo kandidaatti. Mark Twain, jonka eilen olisi pitänyt pitää puolueelleen 'riippumattomille' oikein jytisevä puhe, ei tullutkaan! Hänen sijastaan tuli sähkösanoma lääkäriltä, jossa kerrotaan kuinka kandidaatti joutui hevoisten jalkoihin, kuinka häneltä taittui jalka, kuinka hän nyt makaa tuskissaan j.n.e. Onnettomat 'riippumattomat' saivat niellä kaiken tuon joutavan lorun ja olla olevinaan muka tietämättöminä kandidaattinsa poissa olon oikeasta syystä. Eilen nähtiin kuinka joku mies, täydessä humalassa, hoiperteli samaan hotelliin jossa 'Mark Twain asuu. 'Riippumattomien' on välttämättömästi todistettava ettei tuo juopporatti raukka ollut juuri itse Mark Twain! Tulee hauska nähdä, mitenkä he suoriutuvat tästä jutusta? Vastatkaa, herrat, kansan ääni vaatii sitä: ken oli tuo humalainen mies?"
Tämä oli jo liian sikamainen keksintö, hiis vie: minä — ja juoppous! On jo kolme vuotta kun en nauti mitään, en kerrassaan mitään, en edes vienointa oluttakaan.
Mutta olin jo niin tottunut tuommoisiin solvauksiin, että melkein rauhallisena luin seuraavassa numerossa kristityn nimeni käännetyksi: "Herra Halera Mark Twain".
Tähän aikaan aloin saada tukuttain nimettömiä kirjeitä, joiden sisältö oli tähän tapaan:
1) … Kuinka se on sen onnettoman mummoparan kanssa, jonka te tuuppasitte rappusista alas, kun hän teiltä almua pyysi?