No, loppu lorusta oli, että kuningas puhui hänet kumoon, niin että hän lopulta myöntyi ja sanoi: "no, olkoon menneeksi" Mutta kuitenkin herttua vielä huomautti, ett'ei heidän suinkaan pitäis jäädä kauvaks aikaa tähän kaupunkiin, koska mukamas tuo kiusanhenki tohtoriksi saattais keittää heille aika sopan. Mutta kuningas sanoi vain:
"Viis minä tohtorista! Mitä mä hänestä välitän! Menköön hiiteen! Onhan meillä puolellamme kaikki kaupungin pässinpäät — ja ne on tietysti enemmistönä niin täällä kuin muuallakin."
Ja niin h'olit lähdössä alas jälleen. Silloin sanoi herttua:
"Mutta minä pelkään, että me kätkettiin rahat hulluun paikkaan."
Aha! aattelin mä. Olin näet jo ruvennut pelkäämään, ett'en sais mitään tietääkkään.
"Miks niin?" sanoi kuningas.
"Siks että Mary Jane nyt tulee pukeutumaan mustiin, ja yht'äkkiä lähettää hän tänne neekerin noutamaan hälle tarpeelliset vaatteet; ja luulekko sinä että neekeri vois nähdä niin paljon rahaa lainaamatta vähäsen?"
"Sull'on saakelin hyvä pää, sulla, herttua veikkoseni", sanoi kuningas ja rupes samassa kopeloimaan verhon takana pari jalkaa siitä, jossa minä seisoin. Minä likistyin seinää vasten niin tiivisti kuin voin ja olin niin hiljaa kuin mahollista, vaikka mua vähän värisytti; ja minä mietiskelin mitä nuo junkkarit tekis mulle, jos joutuisin kiinni, ja mitä minä silloin sanoisin. Mutta kuningas sai rahapussin käsiinsä, ennenkun olin ennättänyt ajatella ajatukseni loppuun, eikä hän nähnyt minua. Sitten sysäsivät he pussin muutamasta repeämästä sisään olkimatrassiin, jok' oli höyhenpolstarin alla sängyssä, ja sanoivat, että s'oli turkkasen hyvä piilopaikka, koska neekerit mukamas aina puistelee höyhenpolstarit vain, koskematta olkimatrassiin muuta kuin pari kertaa vuodessa; sikspä mukamas nyt ei tarvinnut pelätä, että kukaan kävis noita rahoja varastamassa.
Mutta siinä he erehtyivät. Ennenkun h'olit puolivälissä rappusia, oli mulla pussi käsissäni. Sitten haparoin takasin karsinaani ja kätkin sen sinne, kunnes keksisin paremman piilopaikan. Arvelin paraaksi, että piilottaisin sen johonkin paikkaan ulkopuolelle talorakennusta, sillä jos he kaipaisit sitä, nuuskisivat tietysti ensiksi joka nurkan koko talossa. Sen hyvin tiesin. Sitten panin maata, vaatteet päälläni; mutt' empä saanutkaan unta, sillä niin olin pänningissä saadakseni tämän asian selville. Viho viimeinkin kuulin kuninkaan ja herttuan kämpivän ylös; ja silloin vyöryin alas sängystäni ja makasin hetkisen mahallani, leuka vasten niiden tikapuiden ylintä puolaa, jotka johtivat karsinaani — odottaen sillä viisin mitä ehkä nyt tulis. Mutta mitään ei tullut.
Makasin siinä kunnes kaikki tyyni oli hiiren hiljaa koko talossa; mutta silloin konttasin alas tikapuita pitkin taas.