"Niin, hän ennätti mennä, ja teidän täytyy tulla sisään ja syödä päivällistä kanssamme; kyllä multa sitten saatte hevosen Nichols'ille."
"Ooh, enhän voi tehdä teille niin paljon vaivaa. Tuon pienen matkan voin kyllä käydä jalkasin."
"Mutta te ette saa käydä jalkasin - ollaanhan me etelässä, ja tääll' ollaan vieraanvaraisia. Astukaa sisään."
"Tehkää niin hyvin", sanoi Sally täti; "ei teistä oo meille mitään vaivaa, ei yhtään mitään. Teidän täytyy jäädä. Onhan sinne koko neljä virstaa, ja me emme voi antaa teidän kävellä; onhan niin kuumakin ja tie pölyttää niin hirveästi. Ja sitä paitse, min' annoin jo tuukata teillekkin, kun näin teidän tulevan. Astukaa sisään ja olkaa kuin kotonanne."
No, Tom hän piti viimein hyvänään heidän hartaat kutsunsa ja kiitti heitä hyvin kohteliaasti ja astui sisään; ja tultuaan sinne sanoi hän olevansa Hicksvillestä Ohiossa, ja hänen nimensä oli mukamas William Thompson — ja niin hän taas kumarsi heille hyvin siististi ja kohteliaasti.
Sitten hän rupes jupattamaan jos jotakin Hicksvillestä ja joka sorkasta siinä kaupungissa, kunnes minä aloin vähän hermostua ja aatella, mitä hittoa siitä viimein tulis ja mitä hyötyä siit' oikein oli. Ja viimein, kesken tuon päättömän pakinansa parasta vauhtia, ojensi hän yläruumiinsa pöydän yli ja mättäsi aika muiskauksen suoraan Sally tädin suuta vasten ja istui sitten jälleen tuolilleen ja jatkoi loruansa, olematta milläänkään. Mutta Sally täti ryntäs ylös ja pyyhkäsi suutaan kädellään ja sanoi: "Sinä häpeemätön penikka!"
Tom vain näytti ikääskuin loukkaantuneelta ja sanoi:
"Mutta minua ihmettää, hyvä rouva."
"Sinua ihm— Mitä? Kenen luulette minun olevan? Minun pitäis antaa — miks suutelet minua? Mitä meinaat, poika?"
Tom sanoi hyvin höylisti: