"Niin, totta totisesti — s'onkin parasta!"
"Niin, min' en tee sitä koskaan enään, ennenkun rouva itse pyytää."
"Mitä?! Ennenkun itse pyydän?! Sinä hävytön poika nulikka! Ennenkun minä pyydän semmosta sulta tai sinun kaltaisiltas, niin pitää sun olla yhtä vanha kuin Methusalem. Mikä sanomaton röyhkeys!"
"No, voi, voi", sanoi Tom yhtä viattomasti kuin ennenkin, "kuinka minua kummastuttaa tämä! En ymmärrä sit' ollenkaan. He sanoivat, että te tykkäisitte, muiskustani, hyvä rouva, ja minä viattomuudessani luulin myös niin. Ja nyt! Mutta — —" Hän vaikeni ja katsoi ympärilleen, ikääskuin odottaen jotain kannatusta joltakin seurassa, ja kääntyi viimein ukko Phelpsin puoleen, kysyen:
"Ettekö te luule, hyvä herra, että hän tykkää minun muiskuistani?"
"Hä? Hm! Minä — minä — en sitä luulis."
Sitten se vietävä katseli minua samalla tavoin ja sanoi:
"Tom, etkö sinä luullut, että Sally täti halailiskin minua ja sanois:
'Sid Sawyer — -'"
"Herran jee!" sanoi rouva, karaten suorastaan hänen päälleen, "mikä pikku kanalja sisarenpojaksi! — narrata minua tolia lailla!" — ja hänen piti tietysti syleillä ja suudella häntä heti, mutta Tom työnsi häntä luotaan ja sanoi: "Eei — ei vielä - pyydähän ensiks."
No, hän pyysi heti; ja sitten hän syleili ja suuteli häntä moneen, moneen kertaan ja työnsi hänet sitten ukko Phelpsin puoleen, ja ukko otti mit' oli jälellä. Ja kun tuosta touhusta oli vähän toinnuttu, sanoi rouva: