Me pötkittiin takasin kotiin, ja min'en ollut niin korskea kuin lähtiessämme kaupunkiin, vaan tunsin itseni ikääskuin halvaksi ja moitittavaksi — vaikk' enhän minä ollut mitään pahaa tehnyt noille raukoille. Mutta semmosta s'on aina. S'on melkein ykskaikki tekeekö oikein vai väärin, ja ihmisen omatunto puhuu tolkuttomia. Jos mull' olis koira, jok' ei tietäis enemmän kuin ihmisen omatunto, niin tappaisin minä sen. Omatunto ottaa meiss' enemmän tilaa kuin ihmisen kaikki muut sisälmykset yhteensä, ja kuitenkaan ei ole siitä mitään hyötyä. Tom Sawyer sanoo samaa.
Kahdestoista luku.
Me herettiin juttelemasta ja ruvettiin ajattelemaan. Yhtäkkiä sanoi Tom:
"Kuules, Huck, kuinka tyhmiä m'ollaan, kun ei m'oo aateltu sit' ennen!
Panen vetoa, että tiedän missä Jim on."
"Ethän! Missä sitten?"
"Siinä pikku majassa takapihalla. Etkö nähnyt, kun me syötiin päivällistä, että muuan neekeri vei sinne ruokaa?"
"Näin kyllä."
"Kelle luulet sinä että tuota ruokaa vietiin?"
"Koiralle."
"Niin minäkin ensiks. Mutta katsos, ei siellä koiraa ole."