Min' en sanonut mitään, sillä enhän juur ollut muuta oottanutkaan; ja minä tiesin aivan hyvin, että kun hänen tuumansa valmistuis, sitä ei kukaan ihminen vois soimata liian yksinkertaiseksi.
Eikä se sitä ollutkaan. Hän kertoi koko vehkeensä mulle, ja minä näin heti, että s'oli viiskymmentä kertaa tyylikkäämpi kuin minun ja että Jim sen kautta tulis yhtä vapaaksi mieheksi kuin minun vehkeelläni, jopa vielä, että me kenties kaikki menetettäis henkemme siinä hommassa. "No niin", sanoin minä, "s'on muhkeaa; käydään juoneen heti." Min'en huoli tässä etukäteen kertoa, minkälainen hänen tuumansa oli, sillä minä tiesin varsin hyvin, että hän muuttais sitä monin kerroin, aina tarpeen mukaan, ja koristelis sitä uusilla kujeilla, sitä mukaa kuin päästäis eteenpäin. Ja niin hän tekikin.
No, yks asia oli vissi, ja s'oli se, että Tom Sawyer tarkotti täyttä totta ja tarmonsa takaa tahtoi auttaa minua varastamaan Jim parkaa orjuudesta — vaikka minun oli hyvin vaikea ymmärtää hänen yhtymistään senkaltaiseen yritykseen. Olihan siinä poika, jok' oli arvollinen ja hyvin kasvatettu ja varustettu karahtierilla, joka tämän homman kautta vois mennä hiiteen; ja hällä oli omaiset kotona, joilla myös oli kallis karahtieri; ja hän oli viisas eikä mikään lahopää, ja oppinut eikä tyhmä ja tietämätön, eikä ilkeä, vaan hyvä; ja tässä hän nyt seisoi ilman enemmän ylpeyttä tai oikeudentuntoa tai ihmisarvoa, kuin ett' olis valmis alentumaan tähän tämmöiseen tekoon ja saattamaan häpeää itselleen ja häpeää koko perheelleen. Minä en voinut sitä ymmärtää, en vaikka olisin päälläni seisonut. Sehän oli vallan hirveää, ja minä tiesin, että minun oli oikein velvollisuuteni huomauttaa hänelle asian laatua ja sillä viisin pysyä hänen todellisena ystävänänsä ja antaa hänen luopua koko vehkeestä ja pelastaa itsensä. Ja minä rupesin varoittamaan häntä, mutta hän keskeytti minut kiivaasti ja sanoi:
"Luulekko sinä, ett'en minä tiedä mitä mä teen? Enkö min' aina tiedä mitä teen? Hä?"
"No, tiedät, tiedät."
"No, enkö mä sanonut, että min' auttaisin sinua varastamaan neekeriä!"
"Sanoit, sanoit."
"No — siis!"
Muuta hän ei hiiskunut enää, enkä minä siin' asiassa enää mitään hiiskunut. Siit' ei olis ollut mitään hyötyä, sillä kun hän kerran oli sanonut tekevänsä jotain, niin hän aina sen myöskin teki. Mutta min' en kuolemaksenikaan voinut käsittää, miten hän tahtoi ryhtyä tuohon juttuun; ja kun en voinut sitä käsittää, niin en enää vaivannut päätäni sen takia. Jos hän oli päättänyt käydä juoneen, niin enhän minä voinut sit' auttaa.
Kun me tultiin kotiin, oli kaikki hiljaa ja pimeää, ja me mentiin sen alapihassa olevan pienen majan luo urkkimaan. Koirat tunsivat meidät ja pitivät suunsa. Majan pohjoisessa seinässä oli pieni neliskulmainen ikkuna-aukko, jonka eteen oli naulattu paksu lauta. Minä sanoin: