"No, kas niin. Tämä reikä on kylliks iso; Jim voi aivan helposti ryömiä siitä ulos, kunhan vain väännämme pois laudan."
Tom sanoi:
"Niin, kyllähän s'on yksinkertaista ja helppoa kuin kaks kertaa kaks on neljä; mutta, Huck, poikaseni, se ei sovi meille, ei lainkaan. Täytyyhän meidän toki keksiä jotain mutkallisempaa."
"Mutta miten se sitten olis", sanoin mä, "jos me sahattaisiin hänet ulos, niinkuin minä tein ennenkun minut murhattiin, muistathan?"
"Niin", sanoi hän, "eihän s'oo niin tyhmää sekään; s'on salaperäistä ja vaivaloista ja vetelee varsin hyvin. Mutta me kai vielä keksitään jotain, joka vie ainakin puolta enemmän aikaa kuin tuo. Eihän meill' oo mitään kiirettä; katsellaanhan ensiks, miten asiat on."
Tuon majan ja aidan välillä, takapihalla, oli pieni suojus, joka oli rakennettu lankuista ja yhtä pitkä kuin maja; mutta ainoastaan noin kuus jalkaa leveä. Sen ovi oli eteläänpäin ja lukittu munalukolla, mutta helppo oli vääntää pois yks rautakynsi ja avata ovi. Siellä sisässä ei ollut muuta kuin muutamia ruosteisia lapioita ja kuokkia ja rikkinäinen aura. Saatuamme nähdä mitä me tahdottiin, mentiin me ulos jälleen ja panimme rautakynnen paikoilleen, niin että ovi oli yhtä hyvin lukittuna kuin ennenkin. Tom oli mielissään. Hän sanoi:
"No, nyt on kaikki hyvin. Mä tiedän mitä me tehdään. Me kaivamme hänet ulos. Siihen menee koko viikko."
Minä menin sisään takaoven kautta, jok' ei ollut lukittuna muulla kuin ulkoa avattavalla linkulla; mutta se tietysti ei ollut kylliksi romantillista Tom Sawyerille, vaan hänen piti kaikin mokomin kavuta ylös pitkin ukonsyöttiä. Päästyään puolitiehen, romahti hän kuitenkin alas — yritti uudestaan ja putosi taas, ja kolmannella kerralla kävi samoin ja hän oli halkaista kallonsa. Sitten lepäsi hän hetken aikaa ja rupesi uudestaan kapuamaan — ja nyt se onnistui.
Varhain aamulla oltiin me jalkeilla taas, ja me mentiin alas neekerimökeille leikkimään koirain kanssa ja tutustumaan tuohon neekeriin, joka syötti Jimiä — jos se näet oli Jim, jota hän syötti. Neekerit olit vastikään syöneet aamiaisensa ja olivat nyt menossa vainioille, ja Jimin neekeri latoi paraikaa leipää ja ruokaa ja vähän kutakin tinapyttyyn. Samassa lähetettiin hälle avain sisältä.
Tämän neekerin naama näytti hyvin siivolta ja hyväluontoiselta, ja hänen villansa päässä oli yltympärinsä sidottu langanpalasilla pieniin tupsuihin. Niillä hän, nähkääs, tahtoi torjua päältään pahojen noitain vehkeet. Hän sanoi, että noidat tähän aikaan ahdistivat häntä aivan vimmatusti öisin ja pakottivat häntä näkemään jos joitakin outoja olemuksia ja kuulemaan jos joitakin outoja sanoja ja ääniä; hän ei vielä koskaan eläissään ollut kärsinyt mokomaa vainoa heidän puoleltaan. Ja hän tuli semmoseen vauhtiin noita kertoessaan, ett' oli kokonaan unohtaa toimensa. Sikspä kysyi viimein Tom: