"Mitkä kirjeet?"
"Kirjeet, sanon minä. Ja jos et heti paikalla anna niitä, niin kyllä mä — —"
"N'ovat minun kapsäkissäni — usko, jos tahdot. Ja n'on ihan samallaiset kuin silloin, kun otin ne ulos postista. Min' en oo niihin katsonut, en oo niihin koskenut. Mutta minä tiesin, että niist' olis vain harmia, ja aattelin, ett' eihän niill' ollut mitään kiirettä."
"Jaa-a, kyllä sinä tarvitset semmosen selkäsaunan, että — — Ja minä kirjotin myös että olin lähdössä tänne; luultavasti on hän — —"
"Ei, se kirje tuli eilen; en ole sitä vielä lukenut, mutta mulla on se kuitenkin."
Olisin pannut vetoa kaks dollaria, ett'ei hällä ollut sitä, mutta tykkäsimpä paraaksi pitää leukaläpeni. Ja siks en hiiskunut mitään.
Viimeinen luku.
Tultuani kahden kesken Tomin kanssa, kysyin hältä, mikä oikeastaan oli hänen tuumanaan karkauksen jälkeen — mitä m'olis tehty, jos karkaus olis käynyt niinkuin me aateltiin ja hän olis saanut vapaalle jalalle neekerin, joka jo ennastaan oli vapaa? Ja hän sanoi tuumanneensa päässään, että me, saatuamme Jimin turvaan, oltais kulettu pitkin jokea lautalla ja jouduttu kaikellaisiin seikkailuihin, kunnes viimein olis tultu joen suuhun asti. Vasta siellä olis Tom ilmottanut Jimille, että hän ilman meitäkin oli vapaa mies, ja sitten oltais me matkustettu kotiin höyrylaivassa ja eletty herroiksi, kaikki kolme; ja Tom olis maksanut Jimille ajanhukasta ja kirjottanut kotiin ennakolta ja tilannut kaikki seudun neekerit vastaanottamaan Jimiä soihtukululla ja musiikilla, ja Jim olis ollut oikeana sankarina ja me myös. Mutta minun mielestäni olit asiamme varsin hyvät nyt tämmösinäänkin.
No, Jim hän pääsi kahleistaan kuin tuulessa, ja kun Polly täti ja Silas eno ja Sally täti kuulivat, kuinka hyvä hän oli ollut Tomille ja miten hän oli auttanut tohtoria haavotetun pojan hoitamisessa, niin he hyörivät hänen ympärillään kuin mitkäkin passaajat ja pitivät häntä aivan liiankin hyvänä ja antoivat hänen syödä kaikellaisia tarpeettomia herkkuja ja jättivät hänet loikomaan ja laiskottelemaan. Ja me otettiin hänet huoneeseemme, ja sielläkös vasta pakina syntyi; ja Tom antoi Jimille neljäkymmentä dollaria siitä hyvästä, kun oli ollut niin kilttinä vankina meille, ja Jim hän tuli niin iloihinsa, ett'ei tiennyt miten olla kuten elää. Hän sanoi:
"Kattos ny, Huck, mitä mä sanoin? — mitä mä sanoin siellä Jacksonin saarella? Enkö mä sanonu, että mull' oli karvanen rinta, ja mitä se merkittee? Se merkittee, että minä vielä tuun rikkaaks maailmassa, sanoin mä. Ja eikö s'oo käyny toteen ny? hä? Jaa, jaa, vanahat merkit eivät petä, eiväppä piru vie petäkkään. Minä tiesin, että minusta vielä tulis rikas mies, kunhan saisin elää, ja ny oon mä rikas! Voi, voi sentään!"