Sitten viskas hän jonkun möhkäleen veneeseen ja astui sitten alas siihen itse ja istui. S'oli Packard. Heti perästäpäin tuli Bill ulos ja astui hänkin veneeseen. Samassa sanoo Packard hiljaisella äänellä:
"No, kaikki on klaarina — laske ulos!"
Töin tuskin pystyin pitämään kiinni ristikosta, niin olin mennyttä.
Mutta justiin silloin sanoo Bill:
"Äläs hätäile — otitko sinä pussin hältä pois?"
"No, enhän. Etkö sinä ottanut?"
"En. No, voi p—le! Nythän hällä on osansa kuitenkin."
"Sinä senkin hupakko! Mitä pirua me jätettäis hälle niin paljo rahaa?
Tuu pois!"
He nousivat raakille jälleen ja menivät salongin ovesta sisään, ja ovi painui kiinni heidän perästään, sillä s'oli raakin pystypuolella. Silmänräpäyksessä olin minä veneessä, ja Jim tuli vyöryen perästäni, tuossa paikassa sain veitseni käteen ja leikkasin köyden poikki, ja vene lähti menemään.
Me ei edes koskettu airoihin, ei sanaa, ei kuiskaustakaan lähtenyt suustamme, me tuskinpa hengitettiinkään. Virta oli niin väkevä, että me parissa sekunnissa luisuttiin toista sataa kyynärää poispäin raakista, ja pimeys peitti sen näkyvistämme, ja me oltiin pelastetut ja tiesimme sen.
Päästyämme noin kolme- tai neljäsataa kyynärää alaspäin raakista, nähtiin me miten heidän lyhtynsä kimmalti sieltä hetkeksi kuin pieni tähti, ja silloin me tiedettiin, että nuo rosvot kaipasivat venettänsä ja rupesivat ymmärtämään, kuinka hauska se tila oli, johon he vastikään olivat tahtoneet jättää Jim Turnerin yksinään.