Vaunut on jaettu osastoihin, joihin mahtuu kahdeksan henkeä kuhunkin. Kukin osasto on puolittain jaettu pienempiin osastoihin, niin että niissä on kaksi jotakuinkin tyydyttävästi eristettyä neljän seuraa. Neljä ja neljä istuu aina vastakkain. Istuimissa ja selkänojissa on vahvat patjat ja pehmustukset ja ne täytyy myöntää mukaviksi; voitte tupakoida, jos haluttaa; kulkukauppiaita ei kiusana minkäänlaisia; olette turvassa suuren matkustajaseuran rasitukselta. Tämähän on kaikki hyvä. Mutta sitten junankuljettaja sulkee teidät vaunuun, kun juna lähtee; vaunussa ei ole juomavettä, mitä juoda; ei ole minkäänlaista lämmitystä yömatkoja varten; jos osastoonne sattuisi saapumaan juopunut reuhaaja, ette voi siirtyä hänestä parinkymmenen sijan päähän, ettekä lähteä toiseen vaunuun; mutta ennen kaikkea, jos olette uupunut ja teidän täytyy nukkua, täytyy torkahdella istuvassa asennossa vähän kerrallaan, sääret koukussa ja kiduttavassa kurjuudessa, josta vielä seuraavana päivänä olette riutunut ja raihnas — sillä katso, Ranskassa ei ole ensinkään tuota kaiken armeliaisuuden ja inhimillisen ystävyyden huippua, makuuvaunua. Minä pidän enemmän amerikkalaisesta järjestelmästä. Siinä ei ole niin monta tuskaa tuottavaa erikaltaisuutta. Ranskassa kaikki on kellon käyntiä, järjestystä. Täällä ei tehdä erehdyksiä. Joka kolmannella miehellä on univormu, ja olipa hän valtakunnan marsalkka tai jarrumies, aina hän on valmis ja täydelleen halukas vastaamaan kaikkiin kysymyksiimme uupumattomalla kohteliaisuudella, valmis sanomaan, mihin vaunuun teidän on mentävä, niin, jopa valmis tulemaan ja istuttamaan teidät tuohon vaunuun ollakseen varma siitä, ettette kulje harhaan. Ette pääse aseman odotussaliin, ennenkuin olette lunastanut piletin, ettekä pääse ulos sen ainoasta lähtöovesta, ennenkuin juna on kynnyksen edessä valmiina vastaanottamaan. Junaan päästyänne odotetaan vielä, kunnes pilettinne on tarkastettu — kunnes jokaisen matkustajan piletti on tarkastettu. Tämä tarkoittaa pääasiassa teidän omaa parastanne. Jos jonkun mahdollisuuden johdosta sittenkin olette joutunut väärään junaan, annetaan teidät kohteliaan virkailijan haltuun ja hän vie teidät sinne, minne tulee, ja kumartaa teille jos kuinka monet kohteliaat kumarrukset. Pilettiänne tarkastellaan tuon tuostakin pitkin matkaa, ja kun on aika vaihtaa junaa, annetaan teille siitä tieto. Olette virkailijain käsissä, jotka mitä huolellisimmin valvovat etujanne ja mukavuuttanne, sen sijaan että lahjojaan käyttäisivät uusien menetelmien keksimiseen, miten teitä häiritsisivät ja nolaisivat, joka taas sangen usein on tuon ylenmäärin itsetyytyväisen itsevaltiaan, amerikkalaisen junankuljettajan tapa.
Mutta paras pykälä Ranskan rautateiden hallinnossa on — kolmenkymmenen minuutin päivällispysähdys! Ei mitään viiden minuutin karkauksia sitkeiden vehnästen, poroisen kahvin, epäilyttäväin munain, kautsupihvien ja paistosten kimppuun, joiden sommittelu ja suoritus on pimeä ja verinen mysterio kaikille muille kuin kokille, joka ne on valmistanut! Ei; me istuimme rauhallisesti pöytään — se oli vanhassa Dijonissa, joka on niin helppo kirjoittaa ja niin mahdoton ääntää — ja kaadoimme laseihin mehukkaita Bourgognen viinejä ja pureskelimme kaikessa rauhassa pitkän table-d'hôte listan päästä päähän kotilopasteijineen, hienoine hedelmineen ja kaikkineen, sitten maksoimme sen vähän, minkä se maksoi, ja tyytyväisinä nousimme taas junaan emmekä olleet kertaakaan kironneet rautatie-yhtiötä. Harvinainen kokemus ja kokemus, jota on syytä muistella ainiaan.
Väittävät, ettei näillä Ranskan rautateillä tapahdu onnettomuuksia, ja se mahtaa olla totta. Kuljimme korkealta maanteiden poikki, jos oikein muistan, taikka tunneleissa niiden alitse, emmekä kertaakaan kulkeneet niiden poikki samalla tasolla. Aina neljännes mailin päässä, näytti minusta, tuli mies esiin ja piti koholla nuijaa, kunnes juna oli mennyt ohi, osoittaakseen siten, että edessäpäin kaikki oli niinkuin olla pitikin. Vaihteet asetettiin jo mailin päästä eteenkäsin vetämällä rautalangasta, joka kulki maassa radan rinnalla asemalta asemalle. Eri päivä- ja eri yösignaalit aina hyvissä ajoin ilmaisivat, missä asemassa vaihteet olivat.
Ei, näillä Ranskan radoilla ei tosiaankaan tapahdu onnettomuuksia, joita kannattaisi mainita. Miks'ei? Siitä yksinkertaisesta syystä, että onnettomuuden tapahtuessa aina joku joutuu siitä kiikkiin! [Lähdetään siitä periaatteesta, että on parempi, että yksi viaton kärsii kuin viisisataa.] Ehkä ei juuri kiikutukseenkaan saakka sentään, mutta ainakin hänet rangaistaan niin perusteellisen vaikuttavasti, että rautatie-virkailijat sen jälkeen kauan muistavat kammota huolimattomuutta. "Viranomaisia ei kohtaa moite" — tämä valheellinen ja turmiota tuottava tuomio, jonka meidän helläsydämiset juryt niin usein langettavat, on Ranskassa sangen harvinainen. Jos tapaturman syy on junankuljettajan osastossa, täytyy tämän virkailijan ottaa edesvastuu niskoilleen, ellei hän voi työntää syytä jonkun alempansa kannettavaksi; jos taas veturinkuljettajan osastossa ja edellytykset muutoin ovat samat, rangaistaan veturinkuljettajaa.
Vanhat matkustajat — nuo hauskat papukaijat, jotka "ovat olleet täällä ennen" ja tietävät maasta enemmän kuin Louis Napoleon tietää nyt tai on milloinkaan tiennyt — kertovat meille näitä asioita, ja me uskomme niihin, koska niihin on hauska uskoa ja koska ne tuntuvat niin hyväksyttäviltä ja tuoksahtavat sille ankaralle lain ja järjestyksen vallalle, jonka huomaamme ympärillämme joka puolella.
Mutta me rakastamme "vanhoja matkustajia". Me niin mielellämme kuuntelemme, kun he juttelevat, lörpöttelevät ja laskettelevat omiaan. Arvaamme, mitä he ovat miehiään, paikalla kun heidät näemme. He aina ensin tunnustelevat, mitä me olemme miehiä; he eivät milloinkaan laske itseään valloilleen, ennenkuin ovat jokaista tunnustelleet ja saaneet selville, ettei hän ole matkustanut. Sitten he avaavat kurkkuläppänsä, ja kuinka he sitten kerskuvat ja ivaavat ja pöyhistelevät ja lentävät ja pitävät häpeänä totuuden pyhää nimeä! Heidän johtava aatteensa, heidän ylin tarkoituksensa on nujertaa teidät, pitää teitä peukalonsa alla, saada teidät tuntemaan itsenne mitättömäksi ja halvaksi heidän kosmopoliittisen kunniansa loisteessa! He eivät myönnä teidän tietävän mitään. Ilkkuvat viattomimpiakin arveluitanne; nauravat tunnottomasti unelmillenne, mitä teillä on vieraista maista; leimaavat matkoja tehneitten tätienne ja setienne kertomat tiedot tyhmiksi mahdottomuuksiksi; panevat nauruksi luotettavimmatkin auktorinne ja kiihkeän kuvainhävittäjän säälimättömällä raivolla tuhoavat ne viehättävät kuvat, joita nämä ovat auliin mielenne ihailtaviksi luoneet! Mutta sittenkin minä pidän vanhoista matkustajista. Pidän heistä heidän kömpelöiden tyhmyyksiensä vuoksi; heidän ylenluonnollisen ikävystyttämiskykynsä vuoksi; heidän ilahduttavan aasimaisen turhamaisuutensa vuoksi; heidän mielikuvituksensa uhkuvan rehevyyden vuoksi; heidän hämmästyttävän, loistavan, ylivoimaisen valheellisuutensa vuoksi!
Kiidimme ohi Lyonin ja Saonen (jossa näimme Lyonin rouvan, mutta emme kovinkaan ihastuneet hänen kauneuteensa); ohi Villa Francan, Tonneren, iäkkään Sensin, Melunin, Fontainebleaun ja kymmenien muitten kauniitten kaupunkien, ja kaikkialla panimme merkille, ettei näkynyt sikain tonkimapaikkoja, rikkinäisiä aitoja, karjatarhoja, maalaamattomia taloja eikä kuraa, ja panimme merkille senkin, että kaikkialla näkyi puhtautta, suloutta, hienoa aistia kaunistuksessa ja koristuksessa, jopa puun sijoitukseen ja aidan mutkaankin nähden, kuinka ihmeellisen hyvät tiet olivat, mainiossa korjuussa, ilman pyörän raittia, jopa ilman pinnan epätasaisuuttakin — vierimme ja vierimme tunnin toisensa jälkeen tänä kirkkaana kesäpäivänä ja yön lähestyessä saavuimme tuoksuviin kukka- ja pensasaarnioihin, kiidimme niiden halki ja sitten kiihtyneinä ja riemastuneina, puoleksi siinä käsityksessä, että olimme vain kauniin unen narreja, seisoimmekin keskellä uljasta Pariisia.
Kuinka mainiota järjestystä tällä laajalla asemalla pidettiin! Ei minkäänlaista vimmattua tunkeilua eikä tyrkkimistä, ei huutoa, ei kiroilua, ei raakamaisia ajureita kerskuen palveluksiaan tungettelemassa. Herrat ajurit seisoivat ulkopuolella — seisoivat rauhallisina pitkän vaunurivinsä luona eivätkä sanoneet sanaakaan. Jonkinlainen ajurikenraali näytti komentavan koko ajopelilaitosta. Kohteliaasti hän otti vastaan matkustajat ja saattoi heidät sen tapaisten ajoneuvojen luo, mitä kukin tarvitsi, ja sanoi ajurille, minne kunkin viedä. Siinä ei tarvittu minkäänlaista väittelyä, ei tarvinnut harmitella liikamaksusta, ei nurista mistään. Tuota pikaa pyörimme jo pitkin Pariisin katuja ja ilomielin näimme nimiä, huomasimme kulkevamme paikoilla, joihin jo aikoja sitten olimme kirjoista tutustuneet. Oli kuin olisimme vanhan ystävän tavanneet, kun eräässä kadun kulmassa luimme nimen "Rue de Rivoli"; Louvren laajan aukion tunsimme samoin kuin Louvren itsensäkin kuvistaan; kun kuljimme heinäkuun patsaan ohi emme kaivanneet ketään kertomaan, mikä se oli, taikka mieleemme johtamaan, että julma Bastilji kerran oli sillä paikalla seisonut, tuo ihmisonnen, inhimillisen toivon hauta, tuo kamala vankila, jonka komeroissa niin monet nuoret kasvot olivat uurtuneet vanhuuden ryppyihin, niin moni ylpeä henki nöyrtynyt, niin moni kunnon sydän murtunut.
Tilasimme hotellista huoneet, taikka oikeammin annoimme yhteen huoneeseen kantaa kolme vuodetta, jotta voisimme olla yhdessä, ja sitten lähdimme ulos erääseen ravintolaan, juuri kun lamput oli sytytetty, ja söimme kaikessa rauhassa tyydyttävän, hitaan päivällisen. Oli todellinen nautinto syödä, kun kaikki oli niin puhdasta, ruoka niin hyvin keitettyä, tarjoilijat niin kohteliaita ja muut tulevat ja lähtevät vieraat niin viiksellisiä, niin vallattoman iloisia, suostuttelevia, niin kauhean, niin ihmeteltävän ranskalaisia! Koko ympäristö oli iloinen ja elähyttävä. Syrjäkäytävällä istui pienien pöytien ääressä kaksisataa ihmistä ja maisteli viiniä ja kahvia; kaduilla tungeskeli kevyitä ajoneuvoja ja iloisia huvittelijoita; ilmassa oli soitantoa, elämää ja tointa kaikkialla ympärillämme ja oikea tulipalo kaasuliekkejä joka puolella!
Päivällisen jälkeen meitä halutti käydä katsomassa semmoisia Pariisin erikoisuuksia, joiden löytäminen ei vaatinut kovin huolestuttavaa voimanponnistusta, ja lähdimme siis kuljeskelemaan pitkin kirkkaasti valaistuja katuja ja katselemaan korutavara-myymäläin ja jalokivikauppain monenlaisia siroja pikkuesineitä.