Palestiina ei enää ole tätä meidän työpäivän maailmaamme. Se on pyhitetty runoudelle ja muistotiedolle — se on unelmain maa.
XXVI LUKU.
Ilomme ollessamme jälleen merellä — "Koti" huviretkilaivassa — Puristamme laivan kättä — Jackin puku — Hänen isänsä jäähyväisneuvo — Lähestymme Egyptiä — Maihin Aleksandriassa — Aasian ansaittu kiittely — Amerikan hävinneitten heimojen hyökkäys — Kuulun "Jaffan siirtokunnan" loppu — Kairo — Shepherdin hotelli verrattuna erääseen amerikkalaiseen hotelliin — Lähtöhommissa pyramideille.
Maksoipa kuningaskunnan olla jälleen merellä. Tuntui huojennukselta, kun jälleen sai heittää kaikki huolet — kaikki kysymykset, minne lähdettäisiin, kauanko viivyttäisiin, kannattaisiko siellä käydä, kaikki huolet hevosten kunnosta, kaikki sen tapaiset kysymykset kuin "pääsemmekö koskaan veden luo?", "saammeko koskaan aamiaista?" "Ferguson, kuinka monta miljoonaa mailia täytyy meidän vielä laahustaa tämän kärventävän auringon alla, ennenkuin teemme leirin?" Huojentavaa oli heittää kauas kaikki nämä kiduttavat pikku huolet — teräsköysiä ne olivat ja jokainen kiristäen omalla erikoisella tavallaan — ja tuntea sitä hetkellistä tyytyväisyyttä, joka lähtee kaiken huolen ja edesvastuuntunteen karkoittamisesta. Emme katselleet kompassia, emme välittäneet nyt siitä, mihin laiva meni, kunhan vain katosi maa näkyvistä niin sukkelaan kuin suinkin. Kun jälleen lähden matkalle, valitsen huviretkilaivan. Emme millään rahalla olisi vieraassa laivassa ja tuntemattomien kasvojen kesken voineet ostaa sitä täydellistä tyytyväisyyttä ja koto-tunnetta, jonka tunsimme jälleen astuessamme "Quaker Cityyn" — meidän omaan laivaamme — tämän uuvuttavan pyhiinvaelluksen jälkeen. Aina olemme tunteneet jotain erikoista siihen palatessamme, jotain, jota emme olisi halunneet mistään hinnasta luovuttaa pois.
Riisuimme päältämme siniset villapaitamme, kannuksemme ja raskaat saappaamme, verenhimoiset revolverimme ja kauriinnahkalla vahvistetut ratsuhousumme, ajatimme partamme ja esiinnyimme jälleen kristillisissä vaatteissa. Kaikki muut paitsi Jack, joka vaihtoi kaikkia muita vaatekappaleita paitsi matkahousujaan. Ne vielä säilyttivät ehoina laajat säämiskäiset istuinvahvistuksensa ja yhdessä lyhyen jakun ja hänen pitkäin ohuitten sääriensä kanssa ne suuressa määrin kohensivat hänen maalauksellisuuttaan, kun hän seisoi korkealla keulakanssilla ja kaiteen yli katseli merta. Tämmöisinä hetkinä muistin hänen isänsä viimeiset lähtövaroitukset. Hän oli sanonut:
"Jussi, poikani, lähdet nyt loistavaan seuraan, herrain ja naisten seuraan, jotka ovat hienostuneet ja valistuneet ja täydelleen perehtyneet hyväin seurapiirien tottumuksiin ja tapoihin. Kuuntele heidän keskusteluaan, tutki heidän tapojaan ja opi. Ole kohtelias ja avulias kaikkia kohtaan, äläkä moiti kenenkään mielipiteitä, puutteita tai ennakkoluuloja. Koeta saavuttaa kaikkien nuorien matkustajatoveriesi oikeutettu arvonanto, vaikk'et saavuttaisikaan heidän ystävällistä suosiotaan. Ja Jack — älä eläissäsi koskaan rohkene esiintyä julkisesti laivan kannella kauniilla säällä puvussa, joka ei sopisi äitisi vierashuoneeseen!"
Olisipa siitä melkein maksanut vaikka mitä, jos tämän toivehikkaan nuorukaisen isä olisi voinut joskus ilmestyä laivaan ja nähdä hänen seisovan korkealla etukeulassa merimiesnuttuineen, tupsullisine punaisine fessineen, säämiskäpaikkoineen ja kaikkineen — rauhallisena katsellen merta — mitä valikoiduimpana nähtävyytenä vaikka kenen vierashuoneessa.
Miellyttävän matkan ja hyvän levon jälkeen lähestyimme Egyptiä ja näimme kaikkein vienoimmasta auringonlaskusta Aleksandrian kirkkojen ja minareettien kohoavan taivaanrannalle. Heti kun ankkuri oli pohjassa, otimme Jack ja minä veneen ja lähdimme maalle. Oli yö ja muut matkustajat mieluummin jäivät laivaan, lähteäkseen vasta aamiaisen jälkeen vanhaan Egyptiin. Juuri niin he tekivät Konstantinopolissakin. Uudet maat herättivät heissä mitä vilkkainta mielenkiintoa, mutta heidän koulupoika-malttamattomuutensa oli kulunut pois ja he olivat oppineet, että oli viisainta ottaa asiat rauhalliselta kannalta ja matkustaa mukavasti — eivät nuo vanhat maat yöllä minnekään mene, ovat ne paikallaan vielä aamiaisenkin jälkeen.
Satamalaiturille päästyämme oli siellä kokonainen sotajoukko egyptiläisiä poikia aaseineen, jotka eivät olleet heitä suuremmat, matkustajia odottamassa — aasit kun toimittavat Egyptissä omnibusin virkaa. Olisimme mieluummin kävelleet, mutta emme saaneetkaan olla juuri niinkuin itse tahdoimme. Poikia tunkeili ympärillämme huutaen ja kiskoen aasejaan tiellemme poikkipuolin, minne vain käännyimme. He olivat hyväluontoisia veitikoita ja niin olivat aasitkin. Nousimme selkään ja pojat juoksivat perässä ja pakottivat aasit hurjaan laukkaan, juuri samoin kuin Damaskossakin. Luullakseni ratsastan mieluummin aasilla kuin millään muulla eläimellä, mitä on koko maailmassa. Se kävelee reippaasti, ei ole ylpeä, on hyväoppinen, vaikka itsepäinen. Ei piru itsekään voisi sitä säikäyttää, ja se on käytännöllinen — kovin käytännöllinen. Kun ratsastaminen väsyttää, niin voitte laskea jalkanne maahan ja antaa sen juosta pois altanne.
Löysimme hotellin ja tilasimme huoneet ja suureksi mielihyväksemme kuulimme, että Walesin prinssi oli joskus asunut siinä. Se oli kaikkialle kirjoitettu. Sen jälkeen ei siinä ole muita prinssejä asunut, kunnes Jack ja minä tulimme. Kävimme sitten kaupungilla ja näimme valtavia liiketaloja ja leveitä kauniita katuja, kaikki kaasuliekeillä kirkkaasti valaistuina. Yöllä se oli jonkinlainen Pariisin muisto.