Toivioretki on päättynyt ja vaipunut olleitten asiain seuraan. Mutta sen vaihtelevat nähtävyydet ja monenlaiset tapaukset säilyttävät muistossamme mieluisan sijan monet vuodet tämän jälkeenkin. Kun olimme herkeämättä jalkeilla ja aina vain lyhyeksi hetkeksi pysähtelimme nähdäksemme ohimennen vilaukselta puolen maailman ihmeet, niin emme voineet toivoa saavamme tai säilyttävämme eläviä vaikutelmia kaikesta, mitä meidän oli onni nähdä. Mutta siltä ei lomaretkemme ole ollut turha — sillä epämääräisten muistelmien sekaannuksesta kohoavat muutamat sen kalleimmista tauluista ja nämä säilyttävät värinsä ja piirteensä täydellisinä senkin jälkeen, kuin niiden ympäristöt ovat haihtuneet mielestä.
Säilytämme jonkun muiston kauniista Ranskasta ja Pariisistakin, vaikka se eteemme leimahti kuin uhkea meteori, kohta jälleen kadotakseen, tuskin edes tiedämme kuinka tai minne. Ja muistamme, kuinka näimme majesteettisen Gibraltarin espanjalaisen auringonlaskun mehevissä väreissä uivan kuin sateenkaarien muodostamassa meressä. Mielikuvituksessamme näemme uudelleen Milanon ja sen juhlallisen katedraalin marmorisine torni- ja sakarametsineen. Ja Paduan — Veronan — Comon tähdentuikkeineen; ja ylimyksellisen Venezian alallisilla vesillään leväten — vaieten, autiona, ylväänä — halveksien alennuksensa tilaa — menetettyjen laivastojensa, taisteluittensa ja voittojensa ja kaiken menneen loisteensa muistoihin piintyneenä.
Emme voi unohtaa Firenzeä — Napolia — emmekä Kreikan suloista ilmastoa, joka on taivaan esimakua — emmekä ainakaan Ateenaa emmekä Akropoliin sortuneita temppeleitä. Varmasti emme unohda ikäarvoista Roomaa — emmekä vehmasta lakeutta, joka sitä ympäröi ja jonka vihannuus muodostaa niin vaikuttavan vastakohdan sen harmaalle rappeutumiselle — emmekä raunioihin sortuvia holvikaareja, joita tällä lakeudella on ja joiden ränstyneitä aukkoja ja kaaria köynnökset kiertelevät. Muistamme Pietarin kirkon, emme semmoisena, miltä se näyttää Rooman katuja kävellessä, jonne kaikki kaupungin kupolit näyttävät samoilta, vaan semmoisena, jolta se näyttää kauas Campagnalle, kaikkien halvempien rakennuksien kadottua näkyvistä ja sen yksinään kohottaessa kupukattoaan ylväänä auringonlaskun ruskoihin, täynnään arvoa ja suloa, varmapiirteisenä kuin vuori.
Muistamme Konstantinopolin ja Bosporon — Baalbekin valtavan komeuden — Egyptin pyramidit — sfinksin ihmeellisen muodon ja hyväntahtoiset kasvot — itämaisen Smyrnan — mykän Jerusalemin — Damaskon, "Idän helmen", Syyrian ylpeyden, tarujen Edenin puiston, "tuhannen ja yhden yön" prinssien ja henkien kodin, maailman vanhimman valtakaupungin, sen ainoan maailman kaupungin, joka on säilyttänyt nimensä ja pitänyt paikkansa ja tyynesti katsellut, kuinka neljän vuosituhannen kuningaskunnat ja valtakunnat ovat nousseet elämään, iloinneet lyhyen ylpeytensä ja mahtinsa ajan ja sitten kadonneet ja unohtuneet!