"Minä tiedän, että englantilaiset surmaavat minut, sillä he luulevat, että kun olen kuollut, saavat he huostaansa Ranskan kuningaskunnan. Mutta vaikka heitä olisi satoja tuhansia, eivät he sittenkään sitä saa."
Nyt Stafford tulistui, veti miekkansa ja aikoi paikalla lävistää tuon turvattoman, kahleissa olevan tytön, mutta Warvick esti sen, sillä hän ymmärsi, että tämä teko olisi ollut heille vahingoksi. Ranskan kansa olisi paikalla julistanut Johannan pyhimykseksi ja marssinut yhtenä miehenä, hänen muistonsa innostamana englantilaisia vastaan ja voittanut. Tällaista onnea toki eivät Johannalle suoneet.
Niin oikeudenkäyntiaika läheni. Cauchon oli kaikin tavoin ja joka taholta koettanut saada todistajia Johannaa vastaan, mutta Johannalla ei ollut ainoatakaan puolustajaa, sillä kaikki hänen ystävänsä olivat ranskalaisia, eivätkä saaneet täällä todistaa.
Kun hän kuuli, että oikeus oli asettanut pelkkiä englantilaismielisiä kirkonmiehiä häntä tutkimaan ja häntä vastaan todistamaan, niin hän pyysi, että yhtä suuri määrä pappeja ranskalaisesta puolueesta saisi ottaa osaa oikeuteen. Mutta Cauchon hylkäsi hänen anomuksensa eikä edes vastannut siihen.
Koska hän vielä oli alaikäinen, olisi hänellä pitänyt olla asianajaja, joka olisi neuvonut häntä, kuinka vastata ja puhua ja tätä hän myös pyysi ja rukoili, vaikk'ei tiennyt, että hänellä oli oikeus sitä vaatia. Mutta ei tuo sydämetön Cauchon tähänkään suostunut.
Cauchon sepitti itse syytekirjan, jossa lueteltiin ne rikokset, joiden tähden hänet oli vedetty oikeuteen ja joista häntä piti tutkittaman, nimittäin kerettiläisyydestä, noituudesta ja yhteydestä pahojen henkien kanssa.
Tämän lisäksi keksi Cauchon vielä erään salakavalan juonen, jolla aikoi syöstä tyttö raukan kokonaan turmioon. Niiden pappien joukossa, joita Parisin yliopistosta oli tänne lähetetty, oli eräs Nicolas Loyseleur niminen vakava ja arvokas mies, jolla oli kaunis ulkonäkö ja miellyttävä käytös sekä oli erinomaisen kaunopuheinen. Eikä siis kukaan olisi voinut aavistaa, että korean ulkokuoren alla piili kaikellaista petosta ja ilkeämielisyyttä. Hän tuli yöllä Johannan luo, sanoi olevansa myös vangittu ranskalaismielinen ja kirkon palvelija. Johanna tietysti ihastui kovin tästä uutisesta, uskoi hänelle ajatuksensa niinkuin rippi-isälle ainakin, varsinkin kun hänen kauvan oli täytynyt olla ilman kirkon armovälikappaleita, joita hän muuten ahkerasti ja lohdutuksekseen nautti.
Joku voi ajatella, mitä hyötyä hänen vihollisillaan tästä tunnustuksesta oli, koska rippi oli salainen eikä pappi sitä saanut ilmaista. Mutta jos toinen ihminen kuulee ripin, ei hänen tarvitse pitää sitä salassa. Cauchon oli ennakolta toimittanut reijän vankilan seinään ja kuunteli salaa Johannan tunnustusta.
Neljäs luku.
Tiistai-iltana, 20 päivänä helmikuuta, kun istuin kirjoittamassa isäntäni työhuoneessa, tuli hän sisälle vakavan ja huolestuneen näköisenä ja ilmoitti minulle, että oikeudenkäynti alkaisi huomenna kello 8 ja että olisin silloin valmis häntä auttamaan.