Johannan kuninkaalleen uskollinen mieli loukkaantui tästä kovin, hän kääntyi puhujan puoleen ja sointuvalla äänellään, joka muistutti entistä sotajoukkojen johtajaa huudahti:
"Elkää häväiskö minun kuningastani! Niin totta kuin elän todistan minä, että hän on hyvä kristitty eikä sellainen kuin te sanotte hänen olevan!"
Yleisön puolelta kuului hyvähuutoja, joka kovin harmitti puhujaa, sillä hän ei ensinkään ollut odottanut sellaisia ja päälle päätteeksi tarkottivat nuo hyvähuudot sitä henkilöä, jota hänen saarnansa oli häväissyt.
Hetken aikaa kesti levottomuutta ja hälinää kansanjoukossa tämän odottamattoman keskeytyksen johdosta, mutta järjestys saatiin kuitenkin palautetuksi.
Pappi lopetti nyt puheensa kehoittaen Johannaa alistumaan pyhän kirkon vaatimuksiin. Tähän vastasi Johanna heikolla äänellä:
"Minä olen jo sanonut, että tahdon vedota kaikki entiset sanani ja tekoni pyhään isään, paaviin — vaan ennen kaikkea Jumalaan."
Nyt Johanna jälleen oli lausunut sellaisia sanoja, joiden todellista arvoa hän ei itsekään ymmärtänyt. Kun polttorovio jo oli valmis ja kansanjoukot odottivat, mitä tuleman piti, niin ei tätä vetoamista oltu kuulevinaan, vaikka kirkonmiehet säikähtivät ja Cauchon kiirehti hänelle selittämään, että he jo olivat tehneet kaikki, mitä siinä asiassa saattoi tehdä.
Sitten he päät yhdessä hetken keskustelivat toistensa kanssa ja selittivät, että koska pyhä paavi oli niin kaukana ja paljon aikaa kuluisi, jos asian piti mennä hänen luokseen, niin Johanna saisi nyt näitä läsnäolevia hengen miehiä pitää kirkon edustajina.
Erard näytti nyt Johannalle kirjoituksen, joka edeltäkäsin oli valmistettu ja vaati häntä tekemään luopumisvalan.
"Luopumisvala, mitä se merkitsee?" Massieu selitti nyt tämän sanan merkityksen. Johanna koetti ymmärtää, mutta väsymyksestä hän tuskin tajusi pääajatusta, koska selittäjä vielä puheessaan käytti paljon vieraita sanoja. Vihdoin Johanna ikäänkuin epätoivoissaan huudahti: