Johannan uskottuina palvelijoina pääsimme siihen saliin, missä hän, sotajoukon korkeimpien johtajien, komeiden ja arvokkaiden miesten ympäröimänä vastaanotti odotetun vieraan. Kun La Hire astui sisään, näytti hän hämmästyvän Johannan nuoruutta ja kaunista ulkomuotoa ja tämä taas hymyili, iloisesti tervehtiessään lapsuutensa sankaria. La Hire kumarsi syvään hänelle ja Johanna tervehti häntä kunnioittavasti. Kohta huomasi, että heidän välillään syntyi ystävyyssuhde, joka sitten kesti sodan monissa vaiheissa.
Hetken perästä Johanna antoi toisten poistua, mutta pyysi La Hiren vielä viipymään ja he maistelivat viiniä ja puhuivat ja nauroivat toistensa kanssa kuin vanhat ystävät. Mutta sitten hän antoi vieraalleen muutamia neuvoja järjestyksen ylläpidosta leirissä ja tuntui kuin kenraali olisi hämmästyksestä henkeään pidättänyt. Ensiksi sanoi hän vakavasti tahtovansa, että kaikki irstaat naiset poistettaisiin leiristä. Sitten hän käski, että kaikki juopumus olisi ankarasti rangaistava. Järjestystä ja kuria oli ylläpidettävä ja kaikki vallattomuus kiellettävä. Vihdoin hän sanoi tahtonsa olevan, että jokaisen, joka oli ruvennut hänen lippuansa seuraamaan, piti ripittää itsensä niinkuin oikean kristityn tulee, ja ottaa synninpäästö, jonka ohella koko sotajoukon piti kahdesti päivässä kuunnella messua.
La Hire istui hyvän aikaa ikäänkuin salaman lyömänä, vihdoin hän sanoi huolestuneella äänellä:
"Voi, hyvä lapsi, sinä et tunne minun miesraukkojani! — Ne ovat helvetin sikiöitä! — kuunnella messua! — Ennemmin antaisivat meidät paholaiselle! sydänkäpyni."
Näin hän pitkitti vielä hetken aikaa vuoroon kiroten, vuoroon siunaten, jotta Johanna vihdoin purskahti nauruun, enkä ollut hänen kuullut niin sydämmellisesti nauravan, sittenkun lapsena kotikylän leikkikentällä.
Mutta kuitenkin hän oli luja päätöksessään, kunnes La Hire selitti, että koska Johanna niin tahtoi, ei hänen ollut muuta kuin totteleminen, jolloin hän vahvasti vannoi, että hän kyllä kurittaisi jokaista, joka ei kääntyisi ja eläisi kristillisesti; — hän katkaisisi hänen kaulansa. Mutta tämä taas pelotti Johannaa; ei hän tahtonut semmoiseen menettelyyn suostua.
Hän sanoi, että paheista luopumisen piti olla vapaaehtoista.
La Hire arveli, ettei hän aikonut tappaa niitä, jotka vapaaehtoisesti kääntyivät, vaan nuo toiset.
Ei, ei ketään saanut tappaa — Johanna ei siihen suostunut. Jos itse päällikkö olisi heille hyvänä esimerkkinä ja kävisi ahkerasti ripillä ja messussa, niin hän tiesi varmaan, että kansa, jonka sankari ja epäjumala hän epäilemättä oli, ei myöskään olisi käyttämättä näitä armon välikappaleita.
"Minäkö — minä kävisin ripillä ja messussa?" huudahti hän hyvin hämmästyneenä. "Sinä et tiedä mitä sanot!"