Silloin vihollinen kylmäverisesti ja levollisesti kuin englantilainen ainakin antoi hänelle ritarilyönnin keskellä taistelua ja kuolemaa ja voittaja polvistui voitetun edessä ja tämä kosketti miekallaan hänen olkapäätään, ja ojensi sitten syvään kumartaen miekkansa ranskalaiselle ritarille. Ja on sanottu, että tällainen teko hyvin kuvaa de la Polen jaloa ja sotaista sukua.
Kahdeskymmenes luku.
Me palasimme vankeinemme ja sotasaaliinemme Orleansiin lepäämään, mutta jo kolmantena päivänä, aamulla varhain piti meidän jälleen lähteä sodan veriselle taipaleelle.
Marssittiin suorastaan Meungiin, jossa väkirynnäköllä valloitettiin linnoitettu silta sekä jätettiin pienempi joukko sitä vartioimaan. Toinen osa armeijaa riensi eteenpäin Beaugencyyn, jossa itse Talbot, Englannin jalopeura ja Ranskan vitsaus oli sotajoukon johdossa. Kun sinne saavuimme, kuulimme, että englantilaiset olivat peräytyneet vahvaan linnoitukseen, jonkatähden me rupesimme kaupungista ampumaan varustusta.
Talbot ei silloin ollut saapuvilla, sillä hän oli lähtenyt Falstaffea vastaan ja sitten he palasivat, mukana viisituhatta miestä lisäväkeä.
Johanna asetti tykistönsä taistelukuntoon ja alkoi yön aikana pommittaa linnoitusta. Silloin saapui odottamaton sanoma: Richemontin kreivi, Ranskan sotapäällikkö oli suuren sotavoiman kanssa tulossa meidän avuksemme. Tämä mies oli kauvan ollut kuninkaan epäsuosiossa, johon tuo juonikas La Tremouille oli syypää. Richemont aikoi jo meidän lähtiessämme Orleansia valloittamaan tulla avuksemme, mutta tuo typerä kuningas oli sen estänyt.
Mutta vaikka Johanna, samoin kuin moni hänen sotapäälliköistään, otti tämän tiedon ilolla vastaan, niin Alençonin herttua ilmoitti, että hän ei millään ehdolla voinut toimia yhdessä Richemontin kreivin kanssa, sillä hän oli saanut sellaisen kiellon itse kuninkaalta. Ja hän sanoi, että jos tämä mies otettaisiin armeijaan, täytyisi hänen jättää toimensa ja erota sotajoukosta. Nyt oli tarkka harkitseminen ja valtioviisaus tarpeen ja Johannan ymmärrystä pitää tässäkin ihmetellä, sillä hän menetteli kuin vanha, kokenut valtiomies. Hän käytti kaiken kaunopuheisuutensa ja ymmärryksensä vakuuttaakseen Alençonin herttuaa, että isänmaan onni tällä hetkellä oli katsottava kuninkaankin käskyä tärkeämmäksi ja että hänen sentähden piti hyvällä mielellä ottaa vastaan Richemontin kreivin avuntarjous, joka tällä hetkellä oli heille niin tärkeä ja tarpeellinen.
Varhain aamulla 17 päivänä kesäkuuta ilmoittivat meidän vakoilijamme, että Talbot ja Falstaff lisäjoukkoineen olivat tulossa. Heti lyötiin rumpua ja me läksimme heitä vastaan, mutta Richemont miehineen jäi vartioimaan Beaugencyn linnaa. Ennen pitkää saimmekin nähdä vihollisten etujoukot. Falstaff oli koettanut estää Talbotia avoimella kentällä kohtaamasta ranskalaisia ja neuvoa häntä Loire virran varsilla olevissa linnoituksissa odottamaan Parisista lisäväkeä, jonka avulla sitten olisi ollut helpompi voittaa ranskalaiset, jotka pienemmissä kahakoissa olisivat heikontaneet voimiansa. Tämä oli varmaankin viisas neuvo, sillä Falstaff oli vanha kokenut sotapäällikkö. Mutta tuo tulinen Talbot ei tahtonut kuulla puhuttavan viivytyksestä. Hän oli raivostunut siitä tappiosta, jonka hän Orleansissa oli kärsinyt ja vannoi Jumalan ja pyhän Yrjön kautta kostavansa neitsyelle sen häpeän, vaikkapa hänen yksin olisi täytynyt käydä vihollista vastaan. Falstaff, vaikka vastenmielisesti, myöntyi hänen tahtoonsa, mutta sanoi, että tällä tavoin pantiin alttiiksi kaikki englantilaisten edelliset voitot, joita he monen vuoden kuluessa kovissa otteluissa olivat saaneet.
Vihollinen oli varustanut itselleen vahvan aseman ja sotajoukot seisoivat valmiina taisteluun, joutsimiehet eturivissä. Ilta oli jo myöhä, vaan he lähettivät sota-airueen Johannan luo vaatien taistelua. Tämä laittoi sanan takaisin, että hän vasta aamulla, heti päivän koitossa Jumalan ja pyhän Maarian nimessä oli valmis sotimaan.
Yö oli pimeä ja sateinen. Puolen yön aikana ilmoittivat vakoojat, että englantilaisten leirissä oli oltu hyvin levottomia ja liikkuvia ja että olivat nähneet joukkoja, jotka kulkivat Meungiin päin. Ja pian tuli toisia sanansaattajia, jotka todistivat, että koko englantilaisten armeija oli peräytymismatkalla. Talbot oli tullut järkiinsä ja oli nähnyt hyväksi seurata Falstaffen neuvoa.