"No, vesi ulottuu nyt aivan sen juurelle asti. Se sinun pitää muistaa."
"Minkä takia?"
"No, se merkitsee, että vesi 103:n luona olevassa 'solassa' on kuusi jalkaa."
"Mutta meillähän on pitkältä vielä 103:een."
"Siitäpä juuri näet, kuinka suuri hyöty on kunnollisesti tehdä huomioita tuosta särkästä. Vesi on nyt tarpeeksi syvä 103:n luona, mutta on toinen kysymys, voiko se olla yhtä syvä, kun me ehdimme sinne. Mutta sen voimme me pitkin matkaa lukea särkistä, ymmärrätkös. Noista ahtaista solista ei mennä ylös, kun joki on laskemassa, eikä niissä ole monta, joita ylipäänsä kuljetaan alaspäin. Se on kielletty Yhdysvaltain laissa. Mutta saattaa tapahtua, että joki alkaa nousta taas ennenkuin ehdimme 103:n luo, ja siinä tapauksessa koetamme kai sulloutua läpi. Annapas katsoa, syvässäkö kulemme?"
"Kuusi jalkaa perässä — kuusi ja puoli etupäässä."
"Katsopas vain, sinä tiedät sentään jotain."
"Niin, mutta nyt minä myös tahtoisin tietää, onko tarkotus, että minun lakkaamatta on vain mittaamistani mitattava näiden särkkäin korkeutta tällä koko kahdentuhannen penikulman matkalla, kuukaudet pääksytysten ympäri vuoden?"
"Ymmärrettävästi!"
Tunteeni olivat sitä laatua, ettei niitä voinut tulkita sanoin.
Hetken hiljaisten katselemisten jälkeen kysyin: